Johan oli taas koiruuksilla touhut!
Menin viemään Teklaa takapihalle pisulle, kun hurtta jotain kohkasi ovella, ja en strerkan jälkeen 100% luota sen pidätyskykyyn. Pihalla sain sitten anopilta odottamani puhelun: he ilmoittivat tulevansa ihan hetken kuluttua hakemaan Teklaa (ettei repisi tikkejään tai kuristaisi itseään kauluriin sillä aikaa, kun olen Iksun kanssa pentumiitissä) Olin sitten pihalla kaikkinensa ehkä viisi minuuttia, ja sillä aikaa Ikaros oli jo toimeliaana hypännyt eteisen oven auki, riipinyt siellä roskapussin pillun päreiksi, levitellyt mädästä lihasta märkiä talouspaperinpalasia pitkin kämppää ja ronkkinut ruokakaappia, joka surkeudeksi oli tyhjä nappuloiden siirryttyä keittiöön. Myös keittiön portti oli liikkunut pois paikaltaan, mutta koska kissojen ruuat olivat vielä keittiön lattialla olevalla lautasella, niin päättelin, että Ikaros ei ollut vielä sinne ehtinyt.
(Tulin siihen tulokseen, että koira on varmaankin ollut menossa keittiöön, mutta anoppi on tullut hakkaamaan etuovea ja koiran palannut eteiseen.)
No, kun palasin pihalta takaoven kautta sisälle, niin suoraan vastapäätä, käytävän päässä olevan eteisen/tuulikaapin oven takana oleva Ikaros luuli ilmeisesti, että ovella jyskyttänyt tunkeilija murtautui omin lupinensa sisälle ja se aiheutti jonkinlainen pelko-reviiripuolustusraivarin. Pikkuherra aloitti eteisessä sen päiväisen ulvohaukunnan ja pöyristynyt Tekla sekosi tietysti siitä luullen myöskin, että asunnossa on tunkeilija-koira, ja alkoi räyhätä ovelle ollen yhä remmissä. Juu - u kyllä kahdesta ulvovasta ja möykkäävästä hurtasta sekä maha kippurassa elukoiden hölmöydelle nauravasta omistajasta lähtee ihan kiitettävästi ääntä - ja ihan kiitettävästi hurttien naamat venähtivät, kun Ikaros viimein uskaltautui kurkkaamaan irokeesi pystyssä eteisen oven takaa - ja näkikin meidät, oman kotiväen. Höpskukkuu! Yhden sekunnin ajan hurtilla raksutti kuumeisesti, että mitäs tässä nyt tehdään kun tuli vähän ikävästi haukuttua väärää puuta - ratkaisuna he alkoivat muina miehinä yksissä tuumin etsiä sitä kamalaa vierasta tunkeilijaa ja ravasivat ympäriinsä edelleen haukkahdellen ja mulkoillen nurkkia. Sitten he asettuivat "noloina" tuhahdellen olkkarin matolle.
Hiljaisuuden tultua Teklaa hakemaan tullut miehekkeen äiti alkoi taas hakata ovea, ja yhä kytevästi kiihtynyt parivaljakko sai saman tien höpslaakin, ja ryntäsi hurjaa vauhtia eteiseen, suoraan auki revityn roskapusssin päälle. Ikaros vielä kaiken huipuksi liukastui maahan revittyyn märkään roskapussiin törmäten etuoveen pehmeän "thum" äänen säestämänä - ja Tekla alkoi ulvoa kuin malamuutti keuhkojensa koko voimalla sekä hyppäsi kynsimään etuovea päästäkseen äärettömästi palvomansa "mummun" luokse.
Pian perässä tulinkin jo minä, jolloin näin vasta koko kamaluudessaan haisevan ja limaisen roskavuoren. Siivoamista inhoavana aloin vaistomaisesti huutaa tuskaani: "Eei eieieieie, ei voi olla totta!!!"
Anoppi luuli jo siinä vaiheessa kuulemma tosissaan, että sisällä oli sattunut jotain kamalampaa kun ensin alkoi koirien hullu möykkääminen, ja sitten vielä oma tuskainen huutoni alkoi raikua :-)
Että semmottiis tällä kertaa...
Hattiwatti-lapinkoira tönöttää lumessa:)
Niin, ja on pitänyt sanoa, että ei kannata ihmetellä, jos kuvat ovat ylisuuria. Itsellä on 24 tuuman jättinäyttö, ja siinä isotkin kuvat näyttävät pieniltä ja en aina ole perillä siitä, miten isona blogi näkyy...
No comments:
Post a Comment