Nou-ohjauksessa taas

Toiseksi viimeinen NOU kurssin kerta takana, eli melkolailla lusittu tuo ohjaus nyt sitten on.

Tällä erää oli kaksi harjoittelurastia: vesinouto riistalla ja hakuruutu. Odotin ensiksi hakuruutuun, ja kirosin varmaan tunnin järkyttävää itikkapopulaatiota, jolta ei armoa herunut emännälle tai koiralle. 

Hakuruutu tehtiin meille motivoituna, ja hakumatkaa oli lilliputtina ehkä max 20m - en osaa paljoa arvioida etäisyyksiä. Damien sijasta haussa oli nyt variksia, ja huomasikin, että Ikaros teki hommaa  ihan eri palolla kuin damien kanssa. Voisin veikata, että se ei olisi riistan kanssa tarvinnut edes motivointia; heti kun variksenraato kaivetaan esiin, niin valo syttyi Ikaroksen silmiin. Nytkin hurtta kiskoi ensitöinään hakuruudulle tultaessa kohti ohjaajien raatokassia, ja meinasi ykköshaun jälkeen lähteä muina miehinä palautettua ratoa pois vievän ohjaana mukaan kärkkyen varista.  Kyllä se emännän ääni lopulta kantautui nuoren sankarin korviin, ja koiruus palasi takaisin työhön, mutta jokseenkin haikeana. Eli ei ole kyllä kiinni siitä, ettei riistanhaju kiinnostaisi, toivottavasti vaan kiinnostus pysyy emännällä hanskassa...
 

Haussa Ikaros etsi ja palautti neljä varista, joista kaiki löytyivät melko nopeasti ja palautukset olivat kohtuullisen suoria. Sain myös kaikki varikset käteen.Yksi palautus oli hieman neitimäinen, kun Ikaros kulki loivassa alamäessä ohjaajan käyttämää reittiä pitkin ja selvästi arpoi mistä kohtaa ryteiköä olisi tassusille paras tulla. Variksesta luopuminen tuntui myös kerran olevan hieman vaikeaa, ja sitä pitää ehdottomasti treenata, ettei koira saa päähänsä omia riistaa. Eli pientä hidastelua luovutuksessa. 

Vesityö meni oikein loistavasti nyt, kun käytettiin lokkia. Ensimmäisellä kerralla heitettiin lokki maalta, ja Ikaros haki sen menen veteen hieman varovaisesti syvyyttä tunnustellan. Lokki oli myös sen verran ihmeellinen juttu, että sen kanssa piti tulla heti sinuiksi rannalla, ja sain itse noukkia linnun nuuskivalta koiralta  Seuraavat kaksi kertaa lokki heitettiin veneestä kunnon matkan päähän. Ikaros lähti mielellään hakemaan, ja viimeisellä kerralla hyppäsi melkein pommilla veteen ja suti eteenpäin hyvällä vauhdilla. Loput lokit ykkösnoudon jälkeen tulivat myös käteen ja kohtuullisen rauhallisesti  vielä. Ihan hyvä mielestäni ensimmäiseksi vesinoudoksi riistalla ja toiseksi kerraksi kunnon syvässä vedessä harjoitteluksi. 

Takaisin annoin taas koiran viedä katsomatta merkkejä. Kiinnostaa kyllä nähdä miten viimeisen kerran jälkiopetuksessa sujuu. Vedin joku päivä nurmikolle makkaralla hajujäljen, mutta sitä Ikaros ei seurannut suoraan, vaan ryntäili päättömästi edestakaisin. Veikkaan sen johtuvan siitä, että olen kätkenuyt herkkuja sisätiloissa, ja Ikaros on tottunut etsimään niitä mutkitellen huonekalulta toiselle. Se ei kenties tajua mennä suoraan, koska on aina etsinyt aivan eri muodostelmassa ja eri taktiikalla. En kuitenkaan usko, etteikö se osaisi jälkeä seurata, koska tuo minut kuitenkin heittäen pois poluttomasta metsästä kertaakaan pysähtymättä tai jälkeä hukkaamatta.

Mutta joo. Tässä vaiheessa en näe siis mitään syytä, miksi ei taipparit menisi läpi tulevaisuudessa Hakumatkaa pitää saada pidennettyä, ja hommaa pitää harjoitella. Mitään järkyttävän isoa ongelmaa ei mielestä ole; koira toimii kuten pitääkin, kunhan emäntä vain osaa kertoa asiat oikein. Voisin nähdä Ikaroksen kanssa Nome-B puolella alokasluokassa kokeilumielessä kilpailevani, jos taipparit menevät läpi. Koiralla itsessään mielestäni riittää rahkeet pitkällekin, se on halukas toimimaan, mutta kuitenkin keskittymiskykyinen. Koulutus itsessään tosin vaatii jo aivan toisenlaista taitoa, jota allekirjoittaneella ei aivan ole. Mutta - ei sitä kukaan ole seppä syntyessään:)

Iltalenkillä

Ikaroksen iltalenkki sisälsi mallina istuskelua ja haukottelua. Istuminenhan on tylsää...

Otin vaihteeksi Canonin 50mm 1.8 muoviräpyskän. Ei tullut hääviä kuvaa, joten laitoin mustavalkoiseksi. Tarkoitus oli sommitella hiukan, kun siitä tuli huutia taannoin interfoorumilla.

Kaide hallitsee kuvaa, mutta tykkään kun ei ole niin ilmiselvä poseeraus. Harmi vaan, että koira näyttää jälkikäteen kuvaan liitetyltä ja vähän ylimäääriseltä.

Ikaros haukottelee - ei jaksa enää olla mallina, alkaa hermostuttaa:

(Kuva tylsä, liikaa samanlaista pintaa ja koira hukkuu nurmikkoon.)

Pari kuvaa vielä

Tänään oli vaihteeksi valokuvausintoa, ja yritin prepata sommittelussa. Siirsin tarkennuspisteen sivulle jopa.(Huomatkaa Ikarosta kiusaavat mäkärät)

Harmi kun viimeisessä kuvassa alaosaan jäi niin vähän tilaa...

Kekkulit niityllä

***

Tänään taisin ymmärtää, miksi hakuruutu on Ikarokselle joskus vaikeaa. Toki johtuu vahvasti harjoittelun puutteesta, mutta tehdessäni noutoa kahdella damilla sisätiloissa, niin Ikaros ei aluksi käynyt aivan eteisen perällä. Metsässä se liikkui myös tietyn matkaa, ja kun ei heti löytänyt, niin lähti takaisinpäin.  Luulen, että sen on vaikea irroittautua minusta kovin pitkälle, koska olen lähes aina heittänyt damia tai vienyt sen itse sisätiloissa, jossa ei saa damia kovin kauas. Koiran toimintamalliin ei siis taida mahtua, että piilotettu dami voi olla kauempanakin kuin se heittoetäisyyteni ja epärointi johtunee siitäkin. Luulen homman helpottavan, kun ahkerasti teen pidempiä markeerauksia sekä en itse heitä niin paljon suorassa linjassa itsestäni, että Ikaros saa itseluottamusta rikkoa tutut noutorajat. Nimittäin huomasin tänään, että Ikaros lähtee mielleään aina suoraan eteenpäin, ja sen rohkeus poiketa sivulle tökkii. Pitäisi melkein alkaa käyttämään sanaa "hae" merkityksessä "eteen" ja laittaa hakemiselle uusi  sana:)

Ikaros vedessä ja Ikaros kantaa(eli pari pikkuvideota)

Pentudamin nouto vedestä:

Joku random video daminkannosta:

Vesinoutoa ja emännän opastusta

Tänään oli kolmanneksi viimeinen NOU- koulutus, ja siirryimme maatouhuista lempiönjärvelle treenamaan vesityötä dameilla. Vähän valehtelematta hirvitti, koska Ikaros on ollut tottumattomuudesta johtuen vesikammoinen, ja on vasta muutaman kerran käynyt vetämässä uintivedot kepin perässä. Silloinkin ei ole uinut omasta tahdoistaan,  vaan on käsittänyt väärin veden syvyyden, ja on heti tullut takaisin rannalle. Muuten Ikaros on Teklan perässä riehunut ojassa ja kahlannut "takapihan" rannalla. Vesi on sentään tullut tutuksi, kun lumien sulaessa ei olisi sitten millään kävellyt edes lätäkössä. Olenkin sen takia välttänyt koiran paineistamista rannalla, parempi koulutuksessa ohjaajien tuella yrittää "läpimurtoa" kuin yksin aiheuttaa koiralle ikuisia kammoja vettä kohtaan...

Paikalla koulutuksessa taisi olla toistakymmentä koiraa, mutta onnekkaasti pääsin Ikaroksen kanssa ensimmäiseen ryhmään, jonka kanssa kuljimme metsän läpi viimeisen taipaleen rannalle. Mitään polkua ei siis todellakaan ollut, vaan piti kunnon ryteikössä rämpiä. Mietinkin menomatkalla, että en koskaan löydä pois, kun ohjaaja lätki merkkejä aika harvakseltaan, ja olen oikeasti maailman surkein suunnistaja (nimim. Porin Metsään kerran yläasteen urheilutunnilla eksynyt). Ja, kun sitten myöhemmin lähdin rannalta, niin annoin Ikarokselle täysin vapaat kädet, kun huomasin sen seuraavan tulojälkiämme. Ei tarvinnut mitään nauhoja tai pyykkipoikia seurata pätkääkään, vaan juoksin henkihieverissä remminjatkona Ikaroksen perässä pitkin pöpelikköä. Matka taukosi ainoastaan, kun herra äkkiä keskeytti jäljestyksen vääntääkseen pikaiset tortut puun juurelle. Mutta, kyllä sitten taas mentiin kamalalla hopulla. Matkalla löytyi jopa jokin hillitön kuivunut hirvensorkka, mutta parista nuuskaisusta huolimatta se ei harhauttanut jäljeltä, mikä yllätti hieman...

Itse vesiosuus meni lopulta oikein hyvin. Alun ulvomisen, tinttaamisen ja epäröinnin jälkeen Ikaros haki damin rannan läheltä, ja parin matkanpidennyksen jälkeen dami heitettiin jo veneestä. Muutama viimeistä kertaa matkaa oli jo sen verran, että koira jotui selvästi uimaan ja kivaa näytti olevan. Kivaa oli jo vähän liikaakin, kun Ikaros meinasi jo hypätä kumiveneeseenkin, kun ohjaaja toi sen ruovikon reunaan. Meni siis kyllä lähtötilanteen huomioiden aivan valtavan hyvin, ja Ikaros selvästi löysi sisäisen vesipetonsa. Nyt on hyvä jatkaa ja vahvistaa uintirohkeutta:)

Kurssi on kaikenkaikkiaan sujunut ihan hyvin, joskin riistaan pitäisi tutustuttaa, nyt kun alkaa olla saatavilla helpommin. Suurin ongelma on haku, jota ei olla treenattu juurikaan. Myös palautus on alkanut vähän lipsua damin esittelyn puolelle, ja sitä minulle tuomista pitänee vahvistaa herkuilla yms. Tällä hetkellä tavoitteena on osallistua viimeistään Pomarkussa pidetävään kokeeseen, mutta olisi ihan hyvä jos  heinä-elokuussa pääsisi kokeilemaan ensimmäistä kertaa, kun eipä se tiettyyn kokeeseen mahtuminen ole mikään selviö..

Pieni mokkapala

Voisi sanoa, että Minttu on nyt täysin toipunut kohtutulehduksesta ja paino/turkki kasvanut. Painoa on jo itseasiassa liikaakin, mutta antaa olla. On raasu niin kovia kokenut, että pieni läskivara ei haittaa;)

Neiti on kyllä niin ihana kissa; hirvittävän seurallinen ja leikkisä. Koirienkin kanssa kaveeraa ja tykkää nukua Teklan vieressä. Suosituin makuupaikka tosin lienee nukkuvan ihmisen selkä, ja joka yö kissat nukkuisivatkin kanssamme sängyllä. Nyt olen sen sallinut, kun ei tarvitse aamulla herätä eksaktiin aikaan, vaikka välillä edelleen joutuvat kissahuoneeseen, koska muuten terrorisoivat kynsimällä makkarin ovea läpi yön tai paukuttavat keittiön kaapistoja dyykatessaan muovipusseja yms. Vaikka, onhan se kiva aamulla herätä, kun kissat ovat kainalossa pienellä kerällä ja nukkuvat rauhallisesti. Vähemmän kiva tosin on herätä naama kissan takamuksessa tai todeta kahden möykyn sijoittuneen selän päälle, niin että hyvä kun henki kulkee:-)  Kille erityisesti tykkää nukkua mahan päällä, eikä herra nyt mikään kevytkeiju ihan ole...

Ja tämä oli siis lähtötilanne jouluna:

Ja täytyyhän Killenkin päästä kuvaan:

Koiranomistamisen riemuja...

Mistä tiedät, että koirasi on todella likainen?

- No, viimeistään silloin, kun viisivuotias poika hyppää hurttaa pakoon ja huutaa: "mee pois, sä haiset!"

 Olin omilla syntymäpäiväkemuilla perheen kesken äitini luona, ja mukana menossa oli mm. hyvin vanhat tätini ja lauma kakaroita pyhävaatteissa. Tuli siis hieman kiire laittaa lapinkoira remmiin (pienen epäuskon jälkeen), kun se palasi takapihan viereiseltä pellolta ihan hippasen paskaisena ja löyhkäävänä...

 (Ikaroksen ilme: Se antoi mulle keksin!!!!!!!!)





Ja pitihän Teklan se kura levittää/viimeistellä vielä piehtaroimalla:

No, mutta kivaa oli, ja sehän on aina tärkeintä:-)

Kuulumisia

 Jäin tosiaan sopivasti tenttikaudeksi pois töistä, ja sen jälkeen ollaankin oltu tekemättä pahemmin mitään. Tai mitääntekemättömyys ei oikein kuvaa maanista lenkkeilyä, mutta muuten ei kuitenkaan olla käyty kuin kaupassa ja äitienpäiväkahvilla. Päätin käyttää vapaa-ajan hyödyksi ja kohottaa kuntoa sekä piiskata miehekkeenkin liikkumaan enemmän. Ennenhän kävimme yhdessä juoksemassa ja pyörälenkeillä. Mutta, kun selkäni alkoi vaivata, niin lopulta tuli istuttua liikaa sohvalla entisillä ruokailutavoilla ja eihän siitä mitään hyvää seurannut. Aluksi ajattelin, että ei se lihoaminen haittaa, se on vaan elämää. Mutta, kyllä se hiukan loppujenlopuksi jurppii, että hengästyy bussille juostessa, kun ennen pystyi juoksemaan tunnin lenkkejä.

Koirien kanssa ollaan käyty enimmäkseen metsässä/pellolla ja Ikaroksen kanssa lisäksi perinteinen tunnin lenkki päivässä.Tokoilusta olen pitänyt taukoa ja keskittynyt ruokakupilla odottamiseen ja katsekontaktin opetteluun. Hurtta on nyt niin nenänsä vietävissä, että ei kannata opettaa mitään uutta, vaan keskittyä kärsivällisyteen ja katsekontaktin vaalimiseen. Nyt pitäisi myös alkaa panostaa hakuruutuun, koska Ikaros ei vielä tajua mitä sen pitäisi tehdä. Eikä siltä sitä voisi vaatiakaan, kun en ole opettanut.

Viimeksi NOU-kurssilla tehtiin aluksi  pidemmän matkan markeeraus sitten, että ison aukean laidalla ohjaaja heitti damin pellolle koiran katsoessa.  Ensimmäisellä kerralla Ikaros haki nopeasti ja toi damin minulle. Toisella kerralla haki hyvin, mutta puolivälissä paluuta löytyi joku jännä riistanhaju ja piti vähän maanitella herraa palaamaan. Kyllähän Ikaros sen damin toi, mutta selkeästi meinasi herpaantua, vaikka ei tiputtanutkaan vielä damia maahan.

Hakuruudussa oli taas ongelma. Ikaros lähti matkaan kuin tykin suusta, haki damin, palautti sen suoraan minulla ja hyvin meni. Mutta, kun lähetin hakemaan seuraavaa, niin koira meni muutaman metrin eteenpäin, käntyi hakemaan minulta tukea ja palasi lopulta takaisin käyden nuuskaisemassa ohjaajan damipussia. Eli, kun ei olla hakuruutua harjoiteltu, niin ei vaan tajua, että niitä dameja  on enemmän ja niitä pitää etsiä ilman näköyhteyttä putoamiseen. Ohjaaja kuitenkin antoi myönteistä palautetta tarkasta hajuaistista, ja siitä, että koiralle on kyllä se oikein hyvin selvillä, mitä sitten tehdään kun damiin törmätään. Mielestäni Ikaros toimiikin motivoidussa hakuruudussa asiat oivallettuaan keskittyneesti ja etsii hyvin sitkeästi, vaikka se on maavainuisuuden takia vaikeahkoa. Ja, heti kun löytää damin, niin ottaa sen suuhun ja juoksee luokseni männynkävyt ja risut lentäen.

Kantamista olen alkanut vahvistaa lykkäämällä vesipullon Ikaroksen suuhun lenkillä, ja oikein mielellään se sitä kantaa. Viimeksi ostimme limupullon Siwasta ja ihmettelin miksi koira kyttäsi pulloa, mutta tajusin sitten että reppana varmaan odotti että saa kantaa sitä:-)

Nyt pitäisi taas alkaa panostaa Tokoiluun, koska töissäkäydessä ja koulua ohessa hoitaessa ei niin ole jaksanut panostaa kuin välttämättömään ylläpitöön. Opetettavia asioita on kuitenkin liikkeestä seisominen ja varmaan estehyppykin on voinut unohtua, kun en ole sitä juuri tehnyt...

Joku päivä opetin Ikarosta myös juoksemaan vierellä kun pyöräilen. Eipä sen kanssa näin nuorena ja murkkuiän puskiessa päälle pahemmin kannata pyörälenkkeilyä tehdä, ettei ole ojassa koko konkkaronkka. Mutta, yritän nyt opettaa pihassa/pihatiellä kuitenkin koiralle pikkuhiljaa sitä ideaa, että pyöräillessä juostaan vierellä nätisti. Ja, alun pahan sähläämisen jälkeen koira yllättäen menikin sivulla tasaisesti ja näytti pitävän menosta. Mutta, alussa Ikaros ei pitänyt pyörästä ja siitä, että se tankohirviö meinasi hyökätä niskaan, jos yritti vähän vetää ojaan. Ikaros yritti jopa kiivetä syliin kun pysäsin ja naamalla oli kyllä sen päiväinen "en pidä tästä, auta äiti" ilme, että sääliksi kävi herraa...

Sittenkin vesipeto!

Käytiin koirarantsilla samalla keikalla kun kävimme Meri-Porissa vanhempieni luona äitienpäiväkahvilla. Ikaros olikin oikein veikeällä tuulella, kun jaakasi lokit kaikki pakossalle, ja sai kaupanpäälle jonkun päähänpiston juosta päiväkävelyllä olevan pariskunnan luokse katsomaan kahta pikkukoiraa. Oli herra sitten meinaan hiukan kurainen. Varmaan ei kestänyt, kun vähän aikaisemmin, Ikaroksen ollessa remmissä, kävivät ne kaksi pikkukoiraa rähjäämässä siinä metrin päässä. Heti kun vapaus koitti ja syke nousi, niin heppu häippäsi:D

Pellolla

Työt loppuivat ja olen nyt kotiäitinä koirille. Ihan kiva vaihteeksi, kun saa tehdä mitä huvittaa. (Työsuhteessa olen tosin edelleen, ei vain ole toistaiseksi tunteja. Ei siis suoraan irtisanottukaan, jos tilanne muuttuu lähiviikkoina.)

(Mitä kuraisempi lapinkoira, sitä leveämpi hymy)