Kyläilemässä

Toissapäivänä kävimme uudestaan veljeni luona. Otin Tekun Ikaroksen tueksi, ja reissu meni ihan mukavasti. Vanhempi hurtta on semmoinen jokapaikanhöynä, joka lähtisi millaisen tahansa ventovieraan mukaan rapsuteltavaksi, ja nytkin se ryntäsi nakit silmillä veljenvaimon jalkoihin kierimään naama hymyssä, vaikka ei ole häntä nähnytkään vauvaikänsä jälkeen. Lapsetkin saavat roikkua Teklan karvoissa ja huutaa korvaan, eikä se tajua siitä mitään, ehkä korkeintaan innostuu. Eilen hurtta kävi anopin kanssa hänen työpaikallaan lastenvaunumyymälässä siliteltävänä ja kotimatkalla oli saanut samaa hoitoa kakaroilta ja tutuilta.

Veljen luona Ikaros kulki ympäri kämppää köysilelu suussaan, ja kävi esittelemässä sitä meille kaikille hyvin ylpeänä löydöksestään. Ei enää haitannut kakaroiden kiljuminen, vaikka välillä mulkaisikin aluksi, että mitäs meinaatte epäilyttävät ihmispätkät.

Koirien lempihetki taisi olla se, kun ne saivat kinkkuleikkeleitä lapsilta. Suurin osa taisi kyllä kadota Teklan kitusiin, kun se etuili jonossa ja oli varmasti sitä mieltä, että kaikki on hänelle, ja muksut nyt tykkäsivät antaa enemmän sille "naalin näköiselle." Kun paketit sitten menivät takaisin jäkaappiin, niin koirat nuuhkivat maata varmaan vartin ennen kuin uskoivat, että herkkubileet loppuivat.

//Illalla takapihalla tavattiin taas pihaan putkahtanut naapurin jackrusseli. Se on joskus iltaisin tod. näk. lasten nukutuksen ajan pihalla vaijerissa ja pääsee puska-aidan läpi pihallemme. Viime aikoina naapureilla on kyllä ollut este tiellä, ja olemme käyneet Ikaroksen kanssa tutustumassa Pepeen pihan perällä olevan verkko-aidan läpi. Mutta, nyt Pepe tuli taas vaihteeksi vierailemaan omin avuin puskasta läpi.

Periaatteessahan minun pitäisi "häätää" pennun silmissä omalle pihalle tunkevat koirat, mutta toisaalta pennun pitäisi myös oppia, että Pepe on ystävä ja kuuluu kalustoon. Kesäisin se on pihalla joka päivä ja paljon, joten niinpä siihen on totuttava. Menemmekin yleensä katsomaan Peppeä, ja koirat hiukan leikkivät, mitä nyt vaijerissa voivat. Pepe on nyt n. vuoden ikäinen, ja sillä on kyllä russelimainen luonne - käy aina kusemassa pihaamme ja tulee häntä pystyssä moikkaamaan. Lisäksi se on aina pingottunut kohtaamistilanteesta ja siitä, että on kiinni vaijerissa. Ei nyt kuitenkaan "kohta nappaan" tavalla tuijottaen, vaan vähän enemmänkin silleen reppanasti. Leikkiä se haluaa niin kovasti, mutta ei oikein pysty rentoutumaan. En edes tiedä kuinka usein se pienlapsiperheen tyttären lemmikkinä tapaa muita koiria, koska se ei jotenkin tunnu tajuavan Ikaroksen eleitä. Vapaana sitä ei juuri pidetä, pihassa ainakaan, koska se karkaa heti kamalaa nakkia muille laitumille.

//Eilen menin bussilla keskustaan ja mies heitti minut ruokkiksella jäähallille. Kävelin sieltä Porin Metsään koirapolun päähän, ja tapasin miitistä tutun welssipennun: menimme koirapolulle lenkille, jonka tarkoitus oli opettaa kulkemaan hihnassa muiden koirien kanssa.

Kun lenkkitoverimme saapuivat pyörätietä kohti, niin Iksu oli kyllä hiukan epäluuloinen, ja tuntuu että tälläinen tapaaminen, missä koiran näkökulmasta tavataan joku vastaantulija satunaisesti ja mennään kivalle lenkille on parempaa treeniä kuin mitkään ohitustreenit, missä pahimmillaan koirat louskuttavat toisilleen ja ne namitenaan hiljaisiksi.

Kyllä ne hurtat koko lenkin sitkeästi yrittivät toisiaan tavata, mutta aina vähemmän ja vähemmän. Tuli itsellekin vähän liikuntaa, kun tarpoi lumessa ja hallitsi innostunutta pikkulabradoria.

Lenkin jälkeen kuljin jäähallilta ns. motarin viertä keskustaan ja keskustan läpi kaupan parkkikselle odottamaan miehekettä. Kertoo paljon keskusta koosta, kun sen läpi voi kävellä. Matkalla sattumalta tavattiin tätini, joka tuli juuri samaan aikaan risteykseen. Kovasti Ikarosta kehttiin nätiksi ja taputeltiin, mutta taas tuli se tutuksi tullut kysymys "kuinka se on noin honkkelin näköinen?"

Loppupäivä sujuikin lähinnä nukkuen, viimeinen sosiaalistamistempaus oli enää se, kun vein pennun etupihalle ja pysin tupakilla olleita seinänaapureita antamaan Iksulle possunkorvanpalan.