Bussikuski alkoi jo katsoa vähän pidempään, kun ei tuo pikkulabradori ole enää niin pieni. Kohta pitää alkaa maksaa koirastakin maksua, kun se ei mene enää sylikoirasta. Tai voisihan sitä koettaa tulevaisuudessa kantaa 30 kiloista labradoria sylissä, kun nousee autoon ja istua penkille aikuinen koira päällä vedoten sylikoiraan. Heh hee...
Torilla oli väkeä kuin pipoa, ja puolet siitä tuntui olevan Noormarkun laiturilla. Mutta nätisti Ikaros otti taas itse kontaktin ja mentiin ihmispaljoudessa hyvin läpi. Olisi kävellyt kontaktissa läpi keskustan varmaan jäähallille asti, mutta unohdin ottaa herkkuja mukaan, ja aika pian se pelkkä sanallinen kehu menetti merkityksensä. Mutta nätisti se kyllä menee, ja himpuran sitkeästi. En voi kuin ihmetellä sen kontaktin kestoa, tulee kyllä hyvistä geeneistä tuo pitkäjänteisyys.
Maahanmenossa ei kyllä sitten taas ihan loisteta. Joudun ottamaan takapakkia, koska koira menee välillä etukautta maahan, ja se ei ole yhtä sulava/nopea kuin taaksepäin nojaamalla maahanmeno. Jos Ikarosta vähänkin laiskottaa, niin ei mene takakautta, eli pitää saada sen selkärankaan se taakse nojaaminen. Mutta annas olla, jos on ruokakuppi kädessä, niin hurtta iskee itsensä salaman takakautta maahan:-)
Porin Metsällä nähtiin sitten tosiaan Aadan omistajineen ja kiersimme koirapolun. Ja ihan hyvä oli, että lähdimme neljän aikaan, koska hieman ennen viittä, kun pääsimme tiheämpään metsikköön, niin ei juuri enää näkynyt eteenpäin ja meinasin 2x kertaa kompastua ojaan. Mutta on tuo polku kyllä hieno vaihtoehto keskustassa asuville!
Luulisi, että aamuinen peltolenkki ja lähes kahden tunnin kävely olisi hyydyttänyt Ikaroksen, mutta niin se vaan jaksoi illalla vielä koheltaa hullunmyllynä lapparin kanssa. Aikamoista!
No comments:
Post a Comment