Ikaros kipeänä...

Kylläpä väsytti paluumatkalla Helsingistä kaikki se kävelyn ja puuhastelu. Pääkaupunkiseutu on vähän liikaa meikäläiselle, ja kun muut lähtivät lauantai-illalla Woohon bilettämään, niin minä otin Buranan ja jäin sohvalle nukkumaan ihan tiltissä. Alkoi selkä särkeä ihan jumalattomasti kuuden tunnin shoppailurumban loppumetreillä, vatsakin kramppasi, ja ei kerta kaikkiaan puhti riittänyt. Väsyneenä alan myös jännittää niskoja, mikä laukaisee jännitysniskapäänsäryn. Siihen ei sitten kovasti Burana enää autakaan, vaan se on kestettävä.

Ajattelin sitten sunnuntai-illalla, paluumatkalla bussissa torkkuessani, että kun alkuviikosta ei ole tekemisiä rästissä, niin voin vain oleilla ja nollata tapahtumarikasta viikonloppua. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään: heti ensialkuun kotiovella nimittäin vastassa oli itsensä eteiseen lukinnut Ikaros.

Kakkiainen oli avannut oven ahtaaseen välieteiseen, mennyt syömään itsensä hylkeeksi ruokakaapille ja kaatanut lopulta ison "mahonkisen" vaatenaulakon päin eteisen ovea. Ovi olikin sopivasti paiskautunut kiinni, jolloin Iksu tuli lukinneeksi paitsi pakotiensä, niin myös ruoka-kaapin oven, niin että ei päässyt itseään ratkeamispisteeseen hotkimaan. Siihen loppuikin ihmisten onni, sillä eteinen oli kukkuroillaan kesäistä muuttotavaraa, jota toimme taannoin miehekkeen porukoiden varastolta, jossa se on lojunut kuukausia. Vastassa olikin käsittämätön sekasorto, piti ihan silmiä hieraista että uskoisi todeksi: kaatunut naulakko, takkeja sikin sokin, kenkiä, lehtiä, romua yms yms. Ja, kaiken keskellä istui iloisesti häntäänsä heiluttava keltainen labradori - joka oli naama hymyssä selkeästi ylitsevuotavan iloinen siitä, että äiskä palasi.

Jälleennäkemisen riemu loppui kuitenkin lyhyeen, sillä illalla juuri ennen nukkumaanmenoa Ikaros pyllisti kärsivän näköisenä petarilleen ja paskoi veristä mössöä. Siirryin sitten nukkumaan koiran kanssa eteiseen, ja valvoin puoliyötä tarkkaillen huolestuneena koiraa (pelkäsin parvoa tai eteisepisodin jälkeen vierasesinettä)  Iksu nuolikin pyllyään, vaihtoi paikkaa ja huokaili, sillä ei selvästi ollut kaikki hyvin, ja oli selkeää, että se pitäisi saada lääkäriin mahdollisimman nopeasti.

Aamulla alkoikin sitten se piinaava eläinlääkärin varaaminen. Niskakarvat nousevat pystyyn aina kun huomaan, että eläimet tarvitsevat lekurilla käyntiä nopeamin kuin viikon päästä. On nimittäin ihan turha toivo saada aikaa samalle päivälle, vaikka soittaisi itkupotkuraivareiden kera jokaiselle yksityiselle lekurille pitkin päivää. Iltapäivystykseen voi nykyään jo päästä, onneksi. Mutta ennen se oli lähes mahdotonta, ja eläinlääkäripäivystys oli Porissa niin heikossa jamassa, että huh huh.

Soitin nyt ihan ensimmäiseksi kaupungin omalle pieneläinklinikalle, jolla on ajanvaraus vain klo. 8.00-9.00. Arvelin, että jos jonnekin pääsee nopeasti, niin sitten sinne. Ensimmäisen kerran soitin hätähousuna 7.58, mutta puhelu siirtyi vastaajaan. Aikainen lintu ei matoa napannut, mutta en lannistunut, vaan jatkoin sitkeästi rimpauttelua. Lopulta sain kuin sainkin puhelun läpi puolen aikaan, ja aika irtosi ihan parin tunnin päähän heti aamulle. En olisi voinut olla iloisempi, kerrankin apua nopeasti, kun sitä tarvitsee....

Sain vielä onneksi kyydin miehekkeen isältä, kun olisi ollut aika ankeaa lähteä busseilla ja kävellä 19 asteen pakkasessa..

Itse tohtorilla Iksua ronkittiin ja otettiin tulehdusarvot. Raukkaparka aivan tärisi pyllyn kaivelun ja verikokeen jälkeen, ja se ei selvästikään ollut onnessaan tohtorilla. Käänsin vinkuvalle koiralle verikokeen ajaksi selkäni, ettei se saisi tukea hermoilulleen kasvoiltani. Ja onneksi päälle ei kuitenkaan jäänyt shokkia, ja pian pieni keltainen oli oma iloinen itsensä. Tulehdusarvot olivat kylläkin jonkinverran koholla, mutta koska pentu ei ollut kuivunut, oli vilkas ja söi hyvin, niin lääkäri arveli, ettei ole toistaiseksi tarvetta nesteytyksille tai antibiooteille. Mutta mukaan lähti kuitenkin ripulilääkettä, attapektinia ja kahden viikon kuuri RC suolistoruokaa. Nyt sitten parin tunnin välein koiran kurkusta lykätään alas joko lääkenestettä tai Attapektiniä ja toivotaan, että ripulille tulee stoppi.

Koko lysti maksoi ruokien ja attapektinin yms. takia 150e, ja nyt sitten testataan saanko mitään vakuutuksesta. Omavastuuaika nimittäin loppui sopivasti viikonloppuna, ja saa nähdä vetoaako Tapiola siihen, että ripulin syy on alkanut jo omavastuuaikana, kun menee näin hilkulle....

Toivottavasti Iksu nyt paranee nopeasti, ikävää tuollainen pikkuiselle, kun on varmaan masukin kipeänä. Harmittaa, ja varsinkin, kun itse aiheutin ripulin koiralle liialla herkuttelulla.

Hintaviksi kiroamieni possunkorvien kalleus sai siis aivan uuden merkityksen, sillä possunkorvista koko ripuli ilmeisesti johtuu. Ainakin lääkärin mukaan. Ja, kyllä se korvapussi kieltämättä alkuviikosta hupeni nopsaan. Torstaina sitten pentu menikin kuralle ja tuli pari veritippaa, joihin kiinnitin huomiota. Pidin verta kuitenkin vaarattomana ripulin aiheuttaman pienenä peräaukon ärsytyksenä, mutta jätin silloin antamatta päiväruuat ja laitoin koiralle vain Attapektinia. Sontiminen normalisoituikin hyvin ja lähdin Helsinkiin. Mieheke oli kuitenkin lauantaina antanut kaupungille mennessään pari possunkorvaa virikkeeksi, ja samana päivänä oli pentu taas ripuloinut. Sitä en tiedä kuinka kauan verta on tullut, koska mieheke on punaviher-värisokea, minkä vuoksi hän ei voi erottaa punaista ruskeasta. Eli Ikaros olisi voinut paskoa vaikka puhdasta verta ja mieheke olisi ollut siitä autuaan tietämätön....

// Alla kuvatäytettä viime viikolta. Käytiin kyllä tänäänkin käymässä pellolla koirien kanssa, joskin palloksi topattu Ikaros sai nyt olla vain remmissä ja  katsella sivusta isosiskon juoksentelua.