Labradorin ei kuitenkaan tarvitse oppia haukkumaan, kuten lappalaiskoira, joten kuljemme pentuajan enimmäkseen eri teitä.
( Kerran kyllä erehdyin ottamaan miehekkeen kanssa molemmat koirat mukaan. Ja kauas ei ehditty, kun jo mutkan takana seinänaapurien tyttöjen taluttama jackrusseliparka täräytti itsensä irti valjaista, juoksi eteemme yrittäen päästä ohitseni kontaktiin juoksuisen narttumme kanssa. Ei siinä mikään auttanut, kun astua nartun louskutuksen säestämänä askeleen eteenpän ja karjua HÄIVY!!!!! Jolloin elukka tosiaan häipyi - suoraan kauemmas autotielle. Mutta, onneksi tytöt saivat sen kiinni vähän matkan päästä.)
Käyn usein päivisin miehekkeen äidin kanssa eräällä tallin läheisellä pitkällä pellolla, aivan tiheän metsikön keskellä. Jo metsikössä on monta kertaa tehnyt mieli päästää koira irti, siellä kun ei ikinä ole muita kulkijoita - mutta kärpässienien takia ei ole vielä uskaltanut. Sen sijaan menemme sinne metsikön ympäröimälle pellolle, jonne vie vain puoleen väliin loppuva poluntapainen. Siellä käy kai joskus porukkaa ajamassa kärryillä, mutta muuten ei ikinä ketään.
Tänään, kun olimme taas kerran aamulenkillä kyseisellä tallipellolla, kuului metsästä yllättäen koiran haukuntaa ja jotain huutoja. Otimme heti Teklan kiinni, mutta päästimme sen sitten uudestaan irti, kun äänet lakkasivat kuulumasta. Pellolla olimme vielä hyvän tovin - tai no, ainakin vartin verran - ja lähdimme vasta kun oletimme metsäkulkijoidenkin jo menneen menojaan.
Metsäpolulla kuitenkin kävi köpelösti, sillä emme olleetkaan ihan niin yksin, kuten olimme olettaneet: paikallinen nainen poikansa ja koiransa kanssa olivat kiivenneet katsomaan hienoja sammaleiden peittämiä "peikkokallioita" ja päästäneet siinä ohella koiransa irti päiväkävelylle. Meidät kuullessaan koira tietysti otti ritolat - tai sitten he olivat jo tulossa alaspäin pitkin polkuumme yhtyvää polkua. No, oli miten oli, lopputuloksena meidät kuitenkin yllätti mustavalkoinen koira, joka pamahti jostain ylhäältä ihan muutamien metrien päähän meistä. Näytti etäisesti keskenkasvuiselta tanskandoggilta tai pointterilta, saattoi olla ihan sekarotuinenkin.
Yllättynyt Tekla alkoi avautua saman tien, ja irtokoira otti askeleen meitä kohti. Työnsin Ikaroksen remmin "anopille" ja lähdin häätämään irtolaista. Asetuin sen eteen polulle, kielsin tiukasti äpäpäpää hokien lähestymästä, ja siirryin kanssa aina samaan suuntaan, kun koira yritti ohitseni. Kyllä se siihen sitten jäikin epäröimään sen verran, että panikoiva omistaja ehti tulla paikalle, kurottaa pannasta kiinni ja naksauttaa remmin kiinni. Käännyin siitä sitten kannoilleni ja lähdimme sitten nopeasti, mutta rauhallisina pois paikalta. En jäänyt sen enempää asiaa siihen vatvomaan, kun sillä koiraansa vaivoin pitelevällä naisella oli se kompuroiva lapsikin siinä, ja halusin vain viedä oman haukkuvan koirani pois paikalta, ennen kuin kukaan saa traumoja.
Paluumatkalla Ikaros jo murisi maassa lojuvalle isolle mustavalkoisella multasäkille, ja mietin pitikö se sitä metsäisen ahdistelijan liittolaisena. Mutta onneksi törmäsimme Pilvi lapukkaan ja kuljimme pienen lenkin kolmen koiran kanssa, niin päivä sai mukavan koirapäätöksen.
PS. Uusi nuttu (Hurtta) - maksoi muuten vaan 7.5e Mustin ja Mirrin alessa:
No comments:
Post a Comment