Nonniin. Vein eilen Ikaroksen elukkatohtorille, koska sen korvavaiva ei loppunut strong-holdiin tai epi-oticilla läträämiseen. Korva ei siis punoittanut eikä ilmeisesti aristanut, sitä taisi lähinnä kutittaa. Hiivaahan sieltä sitten löytyi, ja diagnoosi oli lievä korvatulehdus. Saatiin vaivaa helpottamaan Canivetin korvatipat - tosin samaa tavaraa olisi ollut kaapissakin kyllä valmiiksi, mutta se purkki on avattu kesäkuussa. En siis alunperin uskaltanut sitä enää laittaa, kun muistaisin tuon tavaran säilyvän vain kuukauden avaamisesta.
Tohtoriin menimme bussilla 16km, ja kauppatorilta kävelimme puolisentuntia lekurille asti. Tarkoitus oli kävellä takaisin kauppatorille, mutta pääsimme pois niin nopeasti, että aloin elätellä toiveita jo seuraavaan bussiin ehtimisestä. Nousin sitten laiskasti matkan varrelta Meri-Porin bussiin, jolla menin ensin kauppatorille, ja vaihdoin siellä viime tingassa Noormarkun autoon. Tiesin kyllä vuoron olevan aivan täynnä yhdestä neljään, mutta yllätyin kyllä populaation iästä, koska varmaan todellakin suurin osa oli ala-astelaisia. Ei auttanut muu kuin istua kolmen ihan mukavan tytön viereen neljänistuttavaan välikköön. Kovasti he ihastelivat Ikarosta, ja pyysivät saada silittää. Mikäs siinä, oikein hyvää kokemusta Ikarokselle tuli rauhallisista kivoista lapsista:)
Kaupungissa tuli myös oikein hyvää opetusta kontaktin ottoon ohituksia ajatellen, kun täällä "maalla" ei ihan samalla tavalla porukkaa kuitenkaan vastaan tule. Luultavasti väestöntiheydestä - ja samalla koirien määrästä johtuen kaupungissa on huomattavasti vähemmän remmirähjääjiä; mitä enemmän pentu koiria näkee, sitä paremmin se tietysti niihin tottuu. Kun asuin aivan keskustassa narttumme kanssa, niin vastaan ei tullut ainoatakaan rähjäpetteriä, mutta halleluuja -kun muutimme lähiöön, niin joka toinen koira ei sietänyt muita koiria. Kaipa se johtuu tottumisen ohella myös kaupunkikoiran ja maalaiskoiran henkilökohtaisen reviirin erosta - kaupungissa varttuvalla kerrostalokoiralla taitaa olla väkisinkin pienempi reviiri ympärillään, kun se kadulla jatkuvasti tallustaa ihmisten saartamana. Maalaiskoira omistaa mielestään koko pyörätien, ja satunainen kulkija ei olekaan ei-kenekään maalla samalla tapaa.
Ohitimme siis ainakin viisi kiltisti kulkevaa koiraa kontaktissa. Kerran tosin eräs koiraansa ulkoiluttava mamma jotain totesi, että meneepäs se kiltisti katsoen, kun ei tainut nähdä namia kädessäni - ja tietysti Iksu harhautui, ja meinasi lähteä mummun ja koiran perään. Mutta, kaiken kaikkiaan oli positiivinen kokemus. Ikaros ei edes välittänyt katujyrien melusta, ja kulki kiltisti vieressä....paitsi mitä nyt loppumatkasta alkoi repiä lahkeitani, kun taisi väsähtää, ja tuli liikaa uutta nähtävää.
Kyllä on ihan isänsä näköinen!
ReplyDeleteHyvä, että kutinan syy selvisi ja hoituu noinkin helposti!
T. Ammi
Olisihan se hauskaa, että olisi isänsä näköinen, kun on nimikin peritty:)
ReplyDeleteJa juu, toivotaan, että hoitui näin helposti ja tipat toimivat.