Ennen rokotusta oli klinikan aulassa myös toinen labradori - erittäin massiivinen labradoriuros, joka veti hysteerisesti kuin höyryveturi joka suuntaan pillitorvi koristen. Ikaros katsoi kieltämättä hyvin kiinnostuneena isomman otuksen puuhailua, ja teki mieli peittää sen silmät, ettei opi pahoja tapoja:-)
Itse rokotteen laittoa Ikaros ei edes huomannut, mutta huomattavasti enemmän se siinä pöydällä arkaili, kuin narttumme, joka on pennusta asti ollut lääkärissä kuin kotonaan. ( Sille ei jää mitään ikinä tajuntaan talteen, ja vaikka sen hanuria on kaiveltu yllinkyllin ja verikokeita napsittu, niin aina se vaan saapuu tohtorille naama näkkärillä varmana siitä, että lääkärissä on kivaa.) Ensimmäisen verikokeen jälkeen se yritti kyllä tuolin alle murjottamaan, ja olin jo varma, että se ei ikinä halua yhtään neulaa nähdä - mutta seuraavalla kerralla Tekla ei käyttäytynyt yhtään poikkeavasti, eikä laittanut edes hanttiin.
Selkeästi Ikaros tuntui siis muistavan paremmin viikon takaisen lääkärin ja korvan katsomisen laitteella, josta se ei yhtään pitänyt. Kyllä se siitä rentoutui, mutta ei kyllä ollut ihan niin rohkea poikaa, kun olin odottanut:)
Rokotteen jälkeen menimme kauppaan ja ostimme eläimille siankieltä, naudanmaksaa sekä jauhelihaa. Siankieli ällöttää monia, mutta usean vuoden pakastehiirirumban jälkeen siankieli on itselleni lihaa siinä missä kaikki muukin. Ja se on sitäpaitsi kuitenkin ihan tavallinen lihas, ja kun kielen leikkaa, niin se näyttää aivan palapaistilta. Isänikin tekee välillä siankielikeittoa...
Heitin paloitellut lihat kulhoon ja laitoin lisukkeeksi, tomaattia, kurkkua ja salaattia. Tein siis Teklalle iltapalaksi piimällä höystetyn soseen. Ikaroskin sai maistaa ja hyvin meni alas. Eihän se ahmatti meinannut millään irrota siitä kipoltaan, ja juoksi vielä takapihaltakin tultuamme tarkistamaan, oliko se astia nyt varmasti jo tyhjä. Ja voi kauheus se oli! Kyllä voi pienellä koiralla olla surkia katse.
Kissoista: Mietin kyllä hieman miten kissat suhtautuvat maksaan, se on kuitenkin voimakkaan makuisena ja hajuisena melko mielipiteitä jakava sisäelin; osa kateista pitää hullunlailla ja osa välttää vähän samaan tapaan naama rutussa kuin sitrushedelmien happoa. Sitä ei myös voi tarjota kovin usein, niin sen makuun kissa ei pääse tottumaankaan. Meillä maksasta kyllä heti ihan pidettiin ja mässytettiin antaumuksella. Siankielikin meni alas, mutta jauheliha ei taaskaan kelvannut. Myöskään kissoille tekemäni lihasose ei kelvannut.
Aamulla yritin olla fiksu ja sekoitin jauhelihaan hyppysellisen kissan märkäruokaa ja yritin tarjota mössöä Killelle. Mielipide tuli hyvin selväksi: kissan naama vääntyi, ja katti yritti välittömästi peitellä lautasta kuin jätöksiään ja häipyi kiireen vilkkaa pois paikalta....
PS. punnitsin Ikaroksen lekurin eläinvaa'alla ja tarkka paino maha tyhjänä oli 8,7kg.
// Nyt muuten tiedän miten tienposkeen päätyvät ne kaikki lihankimpaleet, joista myrkkyjuorut lähtevät liikkeelle.
Otin palan siankieltä mukana lenkille, koska lapparimme on alkanut lipsua juoksujen jälkeen ohituksissa ja päätin korottaa panoksia oikein kunnolla.
Kaupan suunnalta tullessa näin pyörätiellä kaksi vastaan tulevaa lenkkeilijää, ja koiran, joka oli mielestäni suursnautseri - varmaankin sama, jonka näimme jokunen viikko sitte irtolaisena pyörätiellä. Teimme silloin liikenneympyrässä uukkarin, mutta koira oli jo kadonnut kun palasimme takaisin mutkan taakse.
Lenkkeilijät kääntyivät paikallisen seuran pihaan, ja otin jo hyvissä ajoin lihanpalaa heiluttelemalla Teklan huomion itseeni. Se ei sitten nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin sen lihaklöntin, ja olisi ahneuksissaan mennyt ohi oikein kivasti. Mutta sitten snautseri alkoi avautua, ja Teklalla napsahti saman tien raivohaukunta päälle. Se ei varmaankaan ollut edes huomannut pimeydessä seisovaa mustaa isoa koiraa ja äkkiä se iskeytyä mölyävänä sen tajuntaan, alle parin metrin etäisyydellä. En tiedä voinko edes moittia sitä provosoitumisesta, kun itsekin säikähdin äkillistä rähjäystä. Absurdia tilannetta ei ainakaan auttanut kaksi hätääntynyttä naista, joista toinen heittäytyi koiran selän päälle pitelemään elukkaa, jotta he saivat vimmastuneen koiran hallittua.
Siinä tohinassa sain vielä lihanpalalla Teklan huomion takaisin itseni, mutta kun olin antamassa sitä, niin klöntti lipsahti maahan pitkin mäkiä. No, enpä sitä jäänyt poimimaan, vaan raahasin koirani pois ja palkkasin sen sitten nappuloilla ruotuun palaamisesta.
Sinnepä se lihanpalanen jäi, ja odotan innolla, koska alkavat pikkykylässä levitä juorut hullusta myrkyttäjästä.
(Tai kenties snautseri söi sen, kun kolmikko lähti liikkeelle. Varikset nyt viimeistään, ainakin toivottavasti, koska moni ei varmaan halua törmätä pyörätiellä lojuvaan kielenpuolikkaaseen.)
No, mikäs siinä - yksi se kulkee siankieli kourassa, ja toiset rimpuilevat vasikan kokoisen koiransa kanssa tienposkessa. Onneksi oli pimeää,...//
No comments:
Post a Comment