Oli taas yksi koiranomistamisen hupaisia hetkiä eilen, kun heitin omalta pihalta sulilla/sukilla täytetyn villarukkadamin katajan ja pensaiden yli näkymättömiin yhteiselle pihalle. Lähetin Ikaroksen hakemaan, ajattelin tehtävän olevan äärettömän helppo. Koiraa ei kuitenkaan kuulunutta takaisin, ja näin välillä puskien läpi kuinka se juoksi päättömästi ympäriinsä siellä pihalla puiden alla. Sitten koira katosi näkymättömiin, ja alkoi kuulua samanlaista ääntä, kun orava pitää kiivetessään pitkin puun runkoa. Siinä vaiheessa koirakin alkoi mölistä jotain.
Ajattelin, että hempura, nyt siellä on joku orava puussa, ja menin katsomaan. Mutta orava olikin Ikaros joka yritti lievästi sanoen säälittävästi kiivetä männynrunkoa ylös, ja pomppi välillä kohti oksistoa kuin terrieri konsanaan.
Voi koiraparkaa - tulin nimittäin vahingossa heittäneeksi sen damin korkealle oksiin, eikä koira sitä sieltä tietenkään saanut. Yritys oli kyllä hyvä, mutta labradorista ei ole oravaksi, ja sain itse liittyä hyppijäksi saadakseni mötikän alas. Ja taas oli naapurin sedällä viihdykettä, kun ihminen ja koira hypivät vierekkäin männyn alla ja himoitsevat jotain, joka näyttää steroideja popsineelta hikisukalta, johon on törmännyt varis.
Mutta, loppu hyvin kaikki hyvin, sain damin hetken kuluttua pudotettua, ja koira nappasi sen suuhunsa näyttäen sitä minulle tyytyväisenä - tehtävä suoritettu!
Olisi pitänyt olla kympin kevennyksen heppu kuvaamassa sinun ja karvaisen kakaran touhuja. Kyllä huvitti ja tuli mainiot muistot mieleen ajoilta, joilloin itselläni oli koiria.:)
ReplyDelete