Mikäs sen mukavempi tapa viettää päivää, kun maleksia pihalla kauniina kesäpäivänä. Paitsi, että säätietojen mukaan on luvassa helteitä, eikä sellaisilla keleillä voi edes koiria ulkoiluttaa. Kävimmekin nyt viikonloppuna siis kumpanakin päivänä kahden tunnin kävelylenkin kolmen vesipisteen kautta. Voi olla että ei moisesta herkusta pääse nauttimaan, vaan pitää ryhtyä yökyöpeliksi lenkkeilyn kanssa, jos sattuu kovakin helle. Teklan voi kyllä suosiolla jättää kotiin heti kun mittari kipuaa yli kahdenkymmen. Tänäänkin kun tulimme iltaiselta peltolenkiltä, niin lapinkoira heittäytyi etupihan nurmikolle makaamaan, ja piti melkein raahat sisälle kurjaan kuumuuteen. Takapihallekaan ei koiria voi laittaa varjoon, kun kylvimme sinne uutta ruohoa ja heitimme ravinteita perään.
Nyt (sunnuntaina) kävelimme siis kahden tunnin keikan, joka alkoi kotirannasta vesinoudon harjoittelulla. (Mikäs sen kätevämpää, kuin uuvuttaa intoa täynnä oleva murkkuikäinen koira heti alkuun, jotta ei vedä niin helposti hajujen perässä) Punottu dami oli kuitenkin kastunut lauantaina samoissa merkeissä, ja kolmennella kerralla kun heitin sen veteen, niin pötkylä osui jorpakkoon viistosti ja upposi näkymättömiin. Ehdin kuitenkin sanoa Ikarokselle hae, ja koira tietysti lähti damia hakeaan. Ikävä kyllä damista oli tullut kalanruokaa, ja nuori herra suti pitkin jokea hieman epätoivoisena, kun mitään ei perkule soikoon löytynyt, vaikka ilmiselvästi sinne oli jotain lentänyt. Huutelin, että tule nyt rantaan, ei sieltä mitään enää löydy - mutta työnarkomaani ei luovuttanut vaan veti vastavirtaan ja myötävirtaan etsien sitkeästi patukkaa. Pakko sen kuitenkin oli lopulta luovuttaa ja tulla kohti rantaa. Ja, siinä matkan varrelta löytyikin sopivasti joukko jotain lumpeita, joista Ikaros repäisi yhden lehdenpuolikkaan suuhunsa. (Kun pakko sille ihmiselle on jotain tuoda, että saa kourallisen nappulaa). Myrkkylumme taisi kuitenkin olla hieman pahaa, koska sitä koira kakoi pitkin matkaa ennen kuin sylkäisi viimeisen palan suustaan parkkeerattuaan eteeni hyvinkin toivonrikkaana. Pakko sille oli sitten vähän antaa nappulaa , kun osoitti kuitenkin huomattavaa sitkeyttä, vaikka pöljä ihminen heitti damin hukkaan.
Lauantaikin lenkki sisälsi hieman ihmettelemistä. Kävelimme nimittäin tyynen rauhallisesti toisella puolella pitäjää kauniissa maalaismaisemassa vanhojen kartanorakennusten kohdalla, kun äkkiä edestäpäin alkoi kantautua nopeasti lähestyvää meteliä. Ja, pian mutkasta tulikin esiin lauma morotisteja pauhaavilla harrikoillaan. Ajattelin, että siinä on harrikkaharrastajat lähteneet joukolla pienelle kesäpäivän ajelulle - mutta tälle pieneksi olettamalleni joukkiolle ei näkynytkään loppua, vaikka odotin ja odotin. Ohi paukutti lopulta varmaankin nelisenkymmentä motoristia, ja siinä oli Ikaroksella hiukan ihmettelemistä, kun tanner tömisi ja pakoputket paukkuivat. Tuli kyllä mieleen, että onneksi ei ole ääniherkkää koiraa, koska olisi kyllä ollut aika vaikea paikka:-)
No comments:
Post a Comment