Hymyilevä lapinkoira....

...on mutainen lapinkoira...

Pari variksenkantokuvaa:

Tottelevaisuuskoulutusta vaihteeksi

Olin siis tottelevaisuuskoulutuksessa pitkästä aikaa (Kivat koira ry). Viimeksi olimme tva:n tunneilla muistaakseni huhtikuussa, jolloin koira oli mielestäni jo semi-kisakunnossa estettä ja seisomista lukuunottamatta. Sitten vaan aloin keskittyä veteen menon opettamiseen, sivulletuloon dami suussa ja kontaktin vahvistamiseen yms. Ja niiden jälkeen haun opettamiseen.

Lopputuloksena ei olla pariin kk käyty missään toko-tunnilla, kun Porin TVA:kin lomailee - ja treeniseuraakaan ei oikeastaan muuten ole. Paikallaanolo on ollut hyvä, ja on edelleen kun olemme koiran kanssa kahden. Tässä huhtikuun ja elokuun välissä koiralle on kuitenkin kehittynyt ne pallit,&uhmis ja tänään tokoillessa tunnilla oli paikallaanolo kyllä taantunut hieman kun muut hurtat kiinnostivat. Herran pää kääntyili uhkaavasti muiden koirien suuntaan, joten päätin käydä sitä välillä palkkaamassa, sen kaksiminuuttisen aikana. Se oli virhe, sillä onnistuin sitten  tumpeloimaan, ja tiputtin nakin maahan koiran eteen. Tottakai Ikaros lähti sen herkkunsa perään, vaikka ei ole niin ennen tehnyt, ja pylly nousi maasta.  Jotain pientä sähläystä siis saatiin aikaan. Koira myös ennakoi kun tulin makuutuksessa viereen seisomaan. Ei malttanut odottaa istu-käskyä, vaan ponkaisi ylös omin päin. Selvästi kostautuu, että on jäänyt makuullaolon opettaminen vähälle, ja olen luottanut liikkeen pysyvyyteen.

Muuten mielestäni kontakti oli erinomainen, ja koira liikkui kivasti mukanani perusasentoon. Tosin Ikarokselle on tullut tavaksi nojata minuun ja asento itsessään on vieläkin vino/hakeva. 

Parasta olis se, että vaikka Ikaros toki vinkasi ja vonkasi muiden koirien perään, kun tulimme j(a pari kertaa tunnin aikana,) niin ei ilmennyt mitään suurempaa hysteriaa tai karvojen pörhistelyä. Ylipäätään Ikaros keskittyi kivasti, vaikka oli varmasti energinen, kun sitä ei olla nyt viikolla pahemmin viihdytetty, jotta se palautuisi muutaman viikon jokapäiväisestä taipparitreenauksesta. Koiruus olikin nyt todella hyvällä tuulella, ja innoissaan siitä, että pääsi taas jotain tekemään tylsän viikon jälkeen:)

Laiskat hellepäivät

Minut nakitettiin töihin vaihteeksi, nyt tiedossa on ehkä pidempi rupeama. Paha mennä sanomaan aikaa, ehkä kuukausi tai sitten kolme riippuen monesta asiasta. Joutuivat siis hurtat nyt kotileskiksi, joskaan näillä helteillä ei päivisin muutenkaan oltaisi liikuttu.

Täytyy sanoa, että toimistossa on päivät niin kuuma, että olen täysin valmis kun päivä on pulkassa. Siis kerta kaikkiaan. (Koiria ei helle näytä hidastavan:)

NOU1 - Pidempi selostus taippareista

Voisin nyt tehdä pienen(ison) matkakertomuksen, ja aloittaa sen luettemalla muutamia ajallisia määreitä, joista voi päätellä tuskani määrän, kun palaset loksahtivat paikalleen.

Matka-aika Google Mapsin mukaan oli 2h 45min, joten päätin varata aikaa matkustamiseen 4h. Arvelin, että siinä ajassa ehdimme pysäämään parilla huoltiksella, ja olemme perillä hyvissä ajoin vaikka ajaisimme harhaan - kuten aina teemme, koska olemme niin hönöjä kartanlukijoita.

Lähdimme reissuun huoltiksen kautta, ja olimme Vaasantiellä klo.8.15. Matkalla pysäsimme Kristiinankaupungin huoltiksella, mihin meni ehkä 10min.

Jossain vaiheessa sitten katsoin reittiohjetta väärästä kohtaa, ja luulin, että laihiantie on n.20km päässä tekemästämme käännöksestä. Tosiasiassa se olikin jo 6km päässä, joten ajoimme tien ohitse. Kun käännöstä ei sitten alkanut kuulua, ja huomasin miten aika kävi oudon tiukalle, niin pysähdyimme katsomaan ja tajusin erheen. Samassa tajusin myös, että meidänhän olisi pitänyt lähteä seitsemältä, jotta matkaan olisi varattu 4h. Olin siis varannut matkaan tunnin vähemmän, ja ylimääräisen ajan olimme jo tuhlanneet huoltikselle ja tankkaukseen.Ihan uskomatonta sekoilua, mutta kun on laho pää, niin minkäs teet.

Siitä alkoikin melkoinen ralli, ja öhmhmhm en voi sanoa, että nopeusrajoituksia olisi aivan täysin kunnioitettu. Hirvittävän stressipaniikin kourissa ehdittiin kuitenkin paikalle juuri yhdeksitoista, ja hyppäsin paikanpäällä autosta ulos syke luonnollisesti tapissa. Koirakin meni tietysti ihan sekaisin innosta, kun näki omistajansa staasin, ja veti minua pitkin soratietä kuin rekihusky. Onneksi  rauhoittui vähän matkalla, ja väänsi tortutkin puskaan.

En edelleenkään tiedä, miten selvisimme ajoissa paikalle ottaen huomioon, että ajoimme kuitenkin 40km ylimääräistä, ja teimme pari pysähdystä matkalla. Mysteeri...

Koe:

Tuomarin puhuttelussa Ikaros oli kohtuullisen nätisti, mitä nyt vingahteli hetkittäin ja haukahti kerran vieruskaverille yli-innokkaana. Lopussa alkoi kuitenkin haukahdella enemmän, kun parkkipaikalta kuului haukkua, ja olin siinä vaiheessa varma, että monoa tulee. Lopetti kuitenkin mölyämisen, kun vähän hyssyttelin, ja osuus meni läpi.

Vesityössä Ikaros lähti hakemaan maalta heitettyä lokkia aika rivakasti, mutta tiputti sen palautuksessa eteeni ja haisteli sitä. Lokki oli "hieman" lillunut ja kulunut, ja haisi varmasti vieraalta riistalta, niin en ihmettele. Pyysin koiraa tuomaan riistan minulle, ja kehoittelun jälkeen se otti lokin ja hoiti palautuksen loppuun. Seuraavan  lokin palautti jo suoraan käteen. Vesityössä ei mielestäni ollut siis mitään erikoisempaa, helpponakki.

Haku:

Hakuruudun ja koko rantametsän maasto oli jotain, mitä en odottanut: melkoisen korkeaa, ehkä 30cm:n varvukkoa( jotain matalaa katajan tyylistä pusikkoa), jonka alle vaakut peittyivät varmasti kokonaan. Ihan erilaista, kuin olemme harjoitelleet, ja nähdessäni varvikon, olin melko varma, että koira palauttaa vain heitetyn variksen, ja homma on seis sen jälkeen.

Haussa jouduinkin tekemään jonkinverran uudelleenlähetyksiä tai pikemminkin suunnanohjauksia, kun koira meinasi kiertää suorittamaan hakua taaksemme pois hakualueelta. Apuja se ei varsinaisesti tullut minulta kerjäämään, mutta oli huomattavan väsynyt jo kolmen vaakun jälkeen ja tahti alkoi hiipua. Varmasti 3h kuumassa autossa ja vuoron odotus tukahduttavassa kosteassa helteessä ei auttanut, mutta nehän on niitä juttuja, jotka pitäisi kestää.  Neljä niitä vaakkuja taisi tosiaan sieltä tulla, ja olin aika varma, siinä vaiheessa että emme pääse jäljelle. Ilmeisesti suoritus kuitenkin riitti koiran ikään ja työskentelyyn nähden, ja kyllähän se sitä hakua siellä tosissaan suoritti/teki pääsääntöisesti palautukset käteen.  (Missään vaiheessa en pillittänyt koiraa palautuksiin tai joutunut houkuttelemaan sitä tuomaan riistaa, vaan se toimitti palautukset oma-aloitteisesti ja spontaanisti.) Vähän kyllä laiskasti tavalliseen vauhtiin verrattuna. Ilmeisesti ei vain sitten löytänyt viimeisiä vaakkuja, vaikka alueella kierteli, ja tein sinne uudelleenlähetystä lopussa. Arvaisin, että ei ulottanut hakualuetta riittävän pitkälle, mutta tyhjensi kuitenkin sen alueen, millä haki. Varma en tosin voi olla, koska olin itse niin totaalisesti pihalla, ja en edes muista muuta tuomarin arvostelusta kuin, että hakualuetta laajemmaksi.

Jälki oli ilmeisesti suorahko, ja koira katosi nenä jäljen päällä hyvää vauhtia näkyvistä parin metrin päässä olevaan hakkuutiheikköön.  Vuorollamme alkoi myös sataa - ja aikaisemmin ukkonenkin loli lyönyt pari kertaa odotellessa. Huolestutti miten sade vaikuttaa koiraa, mutta pupu sieltä  löytyi. Koira tuli kuitenkin tielle sivummalla odottavan muun porukan eteen, koska ilmeisesti hurtta palasi poistujan jälkeä pitkin takaisin. Nähdessään minut lähti onneksi heti minulle palauttamaan, ja palauttikin käteen. Homma oli sitten sillä selvä, ja NOU1 hallussa:) Jälki oli mielestäni aika suoraviinaisesti hoidettu, eikä jäljen löytymistä tarvinnut avustaa yms.

Kokeeseen osallistui osallistujalistan mukaan koirakoita 16kpl, jäljelle pääsi laskujeni mukaan  ainakin kahdeksan, ja vain muutamalla tyssäsi jälkeen. Läpipäässeita oli siis vähintää kuusi. Muiden suorituksiin en pahemmin kiinnittänyt huomiota, mutta sen muistan, että kahdella tyssäsi vesityöhön, ja enemmistöllä hakuun, joko ei tullut riittävästi riistaa takaisin, ja taisi joku koira jopa ottaa ja kieriä  haettavan riistan päällä.(???) En tiedä kuulinko oikein.

****

 Taipparisuorituksena Ikaroksen suoritus ei ollut täydellinen, mutta olen siis hyvin tyytyväinen koiraan, ja se on asainnut monta taputusta ja makkaraherkkua. Kyseessä on kuitenkin koira, jolle ei ole pennusta asti  opetettu itsenäisyyttä ja hakuruutua, enkä itsekään noista ole mitään pahemmin tajunnut.  Tajusin  oikeastaan vasta riistat kasvattajalta saatuani, että koira itseasiassa tekeekin hakua jälkieni avulla ja aikaa sen korjaamiseen ei pahemmin jäänyt. Haittana on ollut myös se, että Tokon takia opettanut koiran roikkumaan jatkuvassa kontaktissa ja kiinnittämään minuun huomiota aina, kun se kohtaa jotain vaikeaa ( muiden koirien ohitukset, keskustan kävelykatu, epäilyttävä roskis). Niinpä sen on varmaankin keskivertoa hankalampi ymmärtää, että sen pitää tehdä töitä itsenäisesti, minusta kaukana ja se ei saa hakea mitään ohjeita ihmisiltä. Luonteeltaan Ikaros kun ei ole mikään itsenäisin koira kuitenkaan, vaikkei nyt hirveä punttinösväkään.

Hyvä nomekoira lienee sopivasti energinen, motivoitunut ja itsenäisyyteen kykenevä. Meillä pitää kyllä opetella tuota itsenäisyyttä aika lailla, ja saada lisää itsevarmuutta harjoittelun kautta. Ikaroksen taipparin hakuruutu antaa aihetta toiveikkuuteen - olihan se nyt kuitenkin meille ihan kohtuullinen suoritus, varsinkin kun näiden kahden viikon aikana ollaan tehty sen verran hakua, että tulee itseltäkin jo korvista ulos. Hakuintoa voi alkaa löytyä kun se hakuruutu ei ole lähes jokapäiväistä. Yleensä nämä asiat kuulunee opettaa vähemmän hötkyillen, jottei koira mene jumiin ja ala inhoamaan koko hommaa. Nyt pidetäänkin kyllä viikon tauko kaikesta harjoittelusta ja koira saa lomailla hyvillä mielin:)

Tulevaisuudessa siis katson miten koira pärjää Nomessa, ja otan tavoitteeksi päästä ensimmäiseen nomekokeeseen ensi kesänä. Nyt koira ei osaa edes linjalle lähetystä, niin on kuitenkin nyt opitun asian laajentamisen lisäksi monta uutta asiaa opittavana. Ollaan ehkä vähän "jäljessä" siitä, mitä koira voisi jo osata, jos olisin sitä pennusta asti opettanut nomeen..

Katsotaan siis tuoko koulutus ja ikä lisää itsevarmuutta. Hyvin suorittamiskeskeinen Ikaros kuitenkin mielestäni on, ja se selvästi tekee ohjaajan kanssa mielellään töitä, eikä lähde hölmöilemään pitkin maita ja mantuja ja pistä koko hommaa läskiski, jos sitä ei huvita:)

Ikaros & taipparit

Tässä taipumuskokeen arvostelu, tarkemman kertomuksen rustaan sitten joskus kun olen toipunut burn outista, tukahduttavasta helteestä, 1h yöunista ja rallikuskin leikkimisestä. (Vedettiin sen verran harhaan, että olin paikalla viisi minuuttia viimeisen ilmoittautumisajan jälkeen. Tuli aika jännät paikat, että ehtiikö..)

1.Sosiaalinen käyttäytyminen: Avoin koira. Suhtautuu hyvin ihmisiin ja toisiin koiriin.

2. Uimahalu: menee empimättä veteen, ui vauhdikkaasti.

3. Hakuinto: aloittaa löytämällä kolme varista, jonka jälkeen hakuinto hieman laskee.

4. Noutohalu: ottaa spontaanisti löytämänsä riistat.

5. Nouto-ote: tasapainoiset otteet, pehmeä suu.

6. Palauttaminen: palauttaa pääsääntöisesti ohjaajalle

7. Reagointi laukaukseen: tarkkaavainen

8. Itseluottamus ja aloitekyky: selvittää jäljen

9. Yhteistyö: hyvä

Koira, joka ui vauhdikkaasti, hyvä riistainto. Voisi kattaa hakualuetta paremmin. Osoittaa taipumusta.

Eli summasurum. Vesityö ja jälki menivät mielestäni oikein hyvin. Jäljelle lähti nopsaan ilman sen suurempia vaikeuksia,  pupu löytyi ja tuotiin minulle -  vaikka jo pelkäsin pahinta kun vuorollamme alkoi sataa. Haku taisi olla aika hmmmm rimaa hipova suoritus, koska hakuinto alkoi tosiaan kolmannen jälkeen laskea. Koira kävi myös uskomattoman tyylikkäästi vääntämässä  tortut kesken haun- ja vanhemmalta koiralta tai vähemmän kuumassa säässä ei välttämättä olisi mennyt läpi.  Ikaros haki mielestäni neljä, ennen kuin lopetimme, haku oli kyllä niin stressaava, ja jännitin sitä etukäteen, että on lähinnä musta aukko sen kohdalla...

Tuomari kehoitti kasvattamaan koiran hakualuetta, muuta suurempaa huomautettavaa ei oikeastaan tainnut olla noutotyylissä tai palautuksessa. Hakuinnossa onkin tekemistä, mutta ollaan toisaalta vaan vasta pari viikkoa tätä harjoiteltu kunnolla, ja ennenhän koira ei osannut edes ykköshaun jälkeen lähteä hakuun, vaan jäi tuijottamaan.

Pellolla

Hakua/jälkeä

Jälki: Toissapäivänä tein Ikarokselle melko jyrkästi mutkittelevan U:n muotoisen jäljen kanilla, niin että 60m jälki kaarsi jyrkkämaastoisessa metsässä kumpareen taakse, enkä nähnyt koiraa ensimmäisen 15m jälkeen. Jätin kanin polunreunaan, ja palasin samaa polkua pitkin takaisin paikkaan, jossa Ikaros oli niin, ettei nähnyt jäljentekoa.  Lähettäessä koira jo hinkui haistamalleen jäljelle, ja sinne pöpelikköön se katosi kuin pieru saharaan. Takaisin sitä ei kyllä kuulunutkaan ihan heti, vaikka saattoi johtua siitäkin, että  "odottavan aika on pitkä." Ja, kyllä se koira takaisin tulikin lopulta kani suussaan poistumisjäljissäni aivan toisesta suunnasta...eli oli napannut kanin ja seurannut jälkiäni siitä eteenpäin

Tänään sitten tein pisimmän suoran jäljen toistaiseksi -ja nyt koira selvästi odotti jäljen sijasta hakua, minkä takia jälki löytyi vasta n.10m päässä minusta. Mutta, kun se löytyi, niin seuraaminen oli taas nopeaa, ja pupun löytyminen ei tuottanut ongelmaa.

Haku:  kävelin metsässä 30m päähän polusta kunnon harppausaskelin ja heitin varikset ehkä 15m päähän  vastakaisille puolille. Lähetin koiran hakuun polulta, ja Ikaros seurasi taas jälkiäni niiden päähän ennen kuin aloitti haun. En  tosin tiedä mitä se metsässä oikein juoksi, koska yhdessä vaiheessa olin näkevinäni variksen sen suussa, mutta koira kuitenkin juoksi pitkähkön kumpareen takana päättömästi. Kutsuin sitä, mutta ei heti tullut ja katosi näkyvistä. Hetken kuluttua se kuitenkin porhalsi esiin läheisen toisen kumpareen takaa varis suussaan. Ilmeisesti se ei enää muistanut missä olin ja jumitti metsässä etsien jälkiäni kunnes kuuli ääneni ja palasi hiukan kiertotietä takaisin. 

Lähetin ykkösvariksen jälkeen uudestaan hakuun, ja koira teki taas sen, minkä se tekee usein: pysää katsomaan 5m päässä, jolloin käsken uudestaan. Jostain syystä Ikarokselle on hakusuunnan määrittäminen jäänyt oppimatta, ja se ei oikein tiedä mistä sen pitäisi aloittaa haku.

Metsässä on nyt kuitenkin mennyt ihan hyvin. Varikset on löydetty ja jälki myös.

Toinen tarina onkin sitten rannalla sekoilu: ollaan nyt pari kertaa tehty takapihalla niin, että mies heittää damia, ja minä kuvaan. Nyt sitten mies heitti koirarannalla todella kaukana damin - ehkä jopa 150m päässä. Ikaros juoksi damia hakemaan, mutta sen sijaan, että se olisi kääntynyt palauttamaan minulle, niin se juoksikin miehen luokse ja yritti tyrkyttää hänelle damia. Mies käänsi vaan selkäänsä, ja koira hyöri ympärillä melkoisen sitkeästi yrittäen saada damia hänelle. Minä sitten hypin ja huusin siellä rannan toisessa päässä, mutta kesti varmaan minuutin verran, että Ikaros näki minut ja sain sen huomion. Kyllä se sieltä sitten tuli melko nopsaa, kun tajusi jutun juonen.

Lähetin hakemaan toista damia, joka oli melkein samalla paikalla, mutta koira meni vain 3/4 matkaa ja haki väärältä alueelta. Laajalla rannalla se ulotti hakua kaislikkoon ja  löysi jonkun kivan hajun, jota jäi lipittämään ja nosteli koipeaan. Tervehdykset jätettyään koira olikin mukavasti jo unohtanut koko hakemisen ja lähti tulemaan luokseni. En kuitenkaan päästänyt koiraa jalkoihini, vaan komensin hakemaan. Sillä välin mies oli kävellyt osan matkaa takaisin ja heittänyt koiran takana damia lähemmäs. Kyllä Ikaros sen damin sitten löysi ja palautti, mutta sitä ei todellakaan kiinnostanut muu kuin se yksi pensas, jota palasi palautuksen jälkeen tutkimaan. Miehet.... :-)

Lauantaina on siis taipumuskoe, ja luulen sen 80% todennäköisyydellä kaatuvan hakuun. Jos pääsemme hausta eteenpäin jäljelle, niin voisin jo olla melkein varma, että siinä ei tule ongelmia ja läpi menee. Vesityön nyt pitäisi olla ihan selvää pässinlihaa, ja jos siinä jo kaatuu niin olisin hyvin ihmeissäni. Mutta, tuo haku on kyllä niin villi kortti. Ja, ainahan voi tapahtua vaikka mitä, eläimet kun on eläimiä.

Iltalenkillä

Rantsilla

Apuvälineostoksilla...

Kävin tänään Mustissa&Mirrissä ostamassa koiran vesileluja damiksi - maksoivatkin alennuksessa hiukan alle 4e, mikä oli hieman halvempi kuin 15e hintainen oikea noutajien dami.

No, siinä edellämme joku rouvashenkilö sitten osti rotulaseja, joihin oli printattu berninpaimenkoiran tai vastaavan kuva. Poistuessamme liikekeskuksesta mieheke naureskeli, että pitää olla kyllä jo tosi fanaatikko, että ostaa jotain rotumukeja. Hymistelin vaan itsekseni, että joo joo. Ei muuten varmasti ollut tuon lasiostoksilla olleen naisen mielestä yhtään myöskään fanaattista se, että itselläni olin syli täynnä samanlaisia koiran vesileluja....

Eikä naapureiden mielestä varmaan ole yhtään fanaattista, se että heittelen illalla takapihalla mustaa lemmikkipupun raatoa ja ripustelen katajaan variksen päättömiä torsoja saadakseni koiran käyttämään ilmavainua. Siis ihan tavallista lähiöelämäähän se vaan...

Ei myöskään yhtään koira-fanaattista, kun kuljen pitkin pitäjää ulkoilupuvussa, pilli kaulassa ja RC:n reppu selässä. Kyllä kyllä, eihän ME siis mitenkään olla vinksahtaneita. Varmasti myös jokainen on joskus unohtanut variksenraadon useammaksi päiväksi auton takaluukkuun mätänemään yms yms.

Aine ei voi sujua...

Tänään käytiin pienellä kävelyllä metsässä, kun Ikaros alkaa tulla läpi seinistä. (Olen nyt pienen korvatulehduksen takia rajoittanut toimintaa, vaikka lekurin mielestä ei tarvitsisi)

Piti siis tehdä virikkeeksi yksinkertainen helpo haku. Mies rämpi metsään ja heitti toisen variksista niin, että Ikaros näki. Lähetin koiran hakemaan, ja se toikin melko pian variksen. Mutta toista se ei löytänyt millään, ja päätyi lipittämään jotain polun viereistä kantoa. (Näin metsään tulessamme lähellä asuvan vesikoiranartun tulevan metsältä, ja tiedän myös sillä olevan juoksut) En vaan arvannut, että olisivat käyneet siinä kohdassa metsää. Hain sitten Ikaroksen pois hajuilta, ja lähetin uudestaan, koska ei huvittanut lähteä etsimään varista pöpeliköstä. Mutta, koira kaarsi miehen poistumajäljille, ja seurasi niitä - ja palasi takaisin lipittämään kantoa. Päätin, että juu, nyt ei tule mitään, ja harjoittelu loppui siihen. Paluumatkalla päätin kuitenkin yrittää jotain todella helppoa hakua, että kerta päättyisi onnistumiseen.

Vein koiran nähden kaksi varista hyvin aukealle metsälle n. 15m päähän toisistaan, ja lähetin koiran hakuun. Se löysikin variksen, mutta sen sijaan, että olisi tavalliseen tapaansa lähtenyt palauttamaan, niin se juoksikin toisen variksen luokse, ja yritti ahtaa myös sitä suuhunsa. Kielsin, ja koira juoksi eteeni. Käskin uudelleen hakemaan, ja nyt se juoksi varisten ohi luullen, että olin kieltänyt kokonaan niiden ottamisen - ja kääntyi paremman tekemisen puutteessa lipittämään jotain puskaa ja merkkaili. Siinä vaiheessa alkoi jo savu nousta korvista ja pillit lyötiin pussiin. Tuli tuskallisesti sellainen tunne, että 99.9% varmuudella viikon päästä tulee nou0, ja herra viilettää pitkin maita ja mantuja vailla harmainta hajuakaan, mitä se ihmisen viittoma hakusuunta ja haku ylipäätään tarkoittaa.

Tein sitten kotona harjoituksia estääkseni tämän rohmuamisen ja vaihtamisen etenemisen:

 

Lekurilla, lekurilla ja pian taas lekurilla?

Ei ole koirat sen kummemmin sairaita, mutta tuli heitettyä kuitenkin eri merkeissä keikkaa useammallekin elukkatohtorille.Yhdeltä hain Ikarokselle korvatulehdusmömmöt, ja toiselta uudet rokotustodistukset kadonneiden tilalle. Ja kohta pitää rokottaa ja kuvauttaa.

Alunperinhän huomasin, että ei hemmetti, Ikaroksen rekisteriote on hukassa - joten tilasin uuden, ja pulitin 34e erheestäni. Nyt sitten taipparipaikan varmistuttua muistin ne rokotustodistukset. Ja hukassa tietysti nekin, kun olivat samassa nipussa rekkareiden kanssa.

Samana päivänä, kun tajusin todistusten kadonneen, huomasin Ikaroksen myös raapivan korvaansa. Päättelin, että sille on mahdollisesti tulossa korvatulehdus, ja mietin josko sen koiran voisi rokottaa ja samalla tarkistaa korvat. Soitin vakiolekurille, mutta kukaan ei useaan kertaan vastannut, joten varasin sitten ajan toiseen lekuriin korvatarkistukseen ja mahdolliseen rokotukseen(jos korvat sallivat). Oli kuitenkin sen verran ikävä korvatulehdus talvella, että en halunnut odotella kehittyykö taas korvassa joku rutto.

Lekurissa lääkäritäti sitten selitti hieman tympeänä ennen korvien tarkistusta, että koira ei ole täyttänyt sitä yhtä vuotta, niin ei sille nyt oikein voi sitä rokotetta antaa. Ihmettelin, että onko tosiaan sillä vajaalla kahdella viikolla näin iso merkitys, kun olen käsittänyt sen yhden vuoden olevan vain ohjeistus, eikä mikään tasaraja. Ei pahemmin tuntunut heruvan ymmärrystä mankumiselleni, joten en sitten jäänyt jankkaamaan, vaan päätin mennä samalla kaupunkireissulla käymään vakiolekurissa, josko siellä olisi joku paikalla antamassa heidän tiedoistaan ne todistukset. Pelkäsin puljun olevan lomalla, kun ei kukaan edellisenä päivänä vastaillut puhelimeen, mutta onneksi olivat auki, ja sain vaivatta ne rokotustodistukset. Nyt on kaikki lappuset ja lippuset kunnossa...puh huh.

Ikaros sai korvatulehduslääkkeet, löytyi toisesta korvasta hiivaa. Onneksi ei ehtinyt päästä pahaksi, kuten keväällä, kun en huomannut ajoissa...

Painokin tuli mitattua:n. 28,5kg. 

***

Tekla yllätti minut tänään! Neiti on viime aikoina osoittanut merkkejä uhmaiän laantumisesta, vaikka mitä nyt kävikin eilen taas kyräillen luvatta keittiössä dyykkaamassa ruokaa ja nylkytti kissaa. Ja yritti komentaa, kun menin torumaan (jäähylle pääsi.)

Muulloin Tekla on kuitenkin taas ihanan kontaktikykyinen, suorastaan ylitsepursuavan aktiivinen tuijottaja - ja pystyy olemaan paikallaankin hetkisen.  Jonkun verran olen tehnyt paikallaoloharjoituksia ja luoksetulojakin jo takapihalla. (Kuukausia sitten heitin hanskat suosiolla tiskiin, kun koira ei vain kertakaikkiaan voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin omaan vouhotukseensa.)

Nyt sitten Tekla oli vapaana yhteisellä pihalla kanssani, kun odottamatta naapuri käveli pihan poikki jackrusseli Pepen kanssa. Tietysti Tekla haukahti, ja lähti kohti heitä. Kirosin mielessäni  mietttien miten kohta kaksi koiraa leikkisi remmit solmussa. Vihelsin silti vaistomaisesti, vaikka oletin tehon olevan nolla. Mutta! Mitä vielä, neiti löi jarrut pohjaan kuin seinään, ja juoksi hippulat vinkuen luokseni. Eikä edes lähtenyt takaisin, vaikka ei ollut makkaraa palkaksi.Ihme ja kumma, siis kerta kaikkiaan!

Kyllä oli meikäläinen hiljaista koiranomistajaa...kuka on vaihtanut tuittupään tottelevaiseen.

Metsätreeniä taas

Eilen tehtiin koiralle hakutreeni nro 2. Viimeksi oli aika vaativa, niin nyt vain kaksi hakua ja yksi jälki. Kivaahan sen olla pitää, eikä koira saa aina väsyä...

Varikset(2kpl) vein kosteassa metsämaastossa jonnekin ehkä 35m päähän - laskin 45 askelmaa, mutta ei se yksi askel pöpelikössä kyllä metriä tee. Heitosta varmaan tuli jokunen metri lisää, tosin toinen linnuista törmäsi puuhun ja palautui jokusen metrin bumerangina takaisin. (Tuplataan harjoitusriistat heittämällä ne jäisinä päin puuta)

Lähetyspaikalla oli kumpu, jonka takana on alavahkoa soista metsää. Koiraa ei näe kunnolla, eikä koira näe minua pahemmin. Maasto siis toivottavasti kasvattaa itseluottamusta ja katkaisee napanuoran minuun.

Ykkösvaris palautui melko nopeasti minulle hienosti perusasentoon. Ei mitään moitittavaa. 

Kakkosvarista ei löytynyt yhtä nopeasti, ja aikansa etsittyään koira turvautui taas kikakolmoseen, haki jälkeni seurasi sitä taaksepäin, ja lähti taas sitä pitkin heittokohtaan, josta aloitti haun uudelleen. Ja nopsaan löysikin variksen. Palautti taas minulle perusasentoon.

Hieman ärsyttävää tuo jäljen metsästys, koska ilmiselvästi koiralla hajuaisti pelaa, mutta se on käsittänyt homman väärin, ja hakee aina hajustani hakuapua. Mutta, eiköhän se siitä, kun saa itsevarmuutta ja ymmärtää jutun juonen. Nytkin kävi minusta alle 10m päässä, mutta kuitenkaan ei tullut eteeni pyytämään apuja, tai kiinnittänyt minuun huomiota pahemmin - suoritti vain enemmänkin lähihakua. Kyllä siinä vaan voi kokeessa nousta hikikarpalot, jos koira käy usein niin lähellä tekemässä hakua...

Jälkin meni erinomaisesti. Joskin minulle on täysi mysteeri jäljestikö koira pupunhajua vai jälkeäni. Tein sen verran lyhyen jäljen(40m), että näin mitä koira teki, ja aika selvät sävelet sillä oli jäljen seuraamisessa. Pupulle asti en nähnyt, ja hiukan koiralla kesti pidempään, kuin olisin arvioinut matkan sinne vievän. En tiedä viivyttikö raskaan jäisen pupun suuhun saaminen vai menikö koira ensin ohi poistumisjäljissäni. Jokatapauksessa se jäinen kalikka sieltä palautui perusasentoon. Hyvä hyvä.

Lähdin sitten koiran kanssa metsään hakemaan raahausliinaa, jonka olin sitonut merkiksi pupun paikasta. Ikaros lähti uudelleen jäljelle, ja johdatti hienosti minut puun viereen - minkä jälkeen se -tittididiidiiiih - jatkoi matkaansa poistumisjälkiäni tohinalla seuraten. Hajuaistissa ei siis mitä ilmeisemmin ole mitään vikaa, mutta nyt pitäisi koiran käsittää mitä kuuluu jäljestää ja koska kuuluu lopettaa.

(Eka taippariyritys 23.07, eli paikka irtosi.)

Hakutreeni riistalla vol. 1

Ikaroksen kasvattaja lähetti harjoitusriistaa, ja viskelin sitten tänään pakasteita metsässä. (Ja  sulloin ne takaisin pakkaseen, herrrrkkua.)

Aloitus oli haparoiva, mutta loppua kohden parani. Positiivista oli se, että löydettyään variksen Ikaros otti sen tuttuun tapaan suuhun hyvällä otteella ja lähti suoraan palautukseen. Ohjasin koiran perusasentoon ja homma toimi kuten damienkin kanssa. Kyky työskentelyyn pysyi yllä, vaikka koira selvästi väsähti, koska tein 4 hakua ja 2 jälkeä. kerran kävi sontimassa kesken haun, mutta jatkoi sentään hommia asiatuokionsa jälkeen.

Ensimmäisellä kerralla tein kahdella variksella haun maastoon, joka oli Ikarokselle viimeksi vaikea. Kyse on kahden kumpareryhmittymän väliin jäävä lätäkköinen ja varpuinen ryteikkö. En tehnyt hausta pitkää, vaan tarkoitus oli opettaa korkeuseroja - eli mäeltäkin voi löytyä riista. Ensimmäisen variksen heitin ylämäkään kaatuneen puunrungon taakse piiloon tuulelta. Toisen heitin toiseen suuntaan, ja varis lensi vahingossa pieneen syvennykseen varpujen alle piiloon. Arvelin sen voivan tuottaa vaikeuksia, ja en ollut väärässä. Ensimmäisen variksen Ikaros kyllä palautti nopeasti, mutta seuraavaa ei löytänyt, ja koiruus kävi lopulta kolmesti ykkösvariksen löytöpaikalla, ja seurasi jälkiäni palaten muutaaman kertaan niitä taaksepäin. Kielsin palaamasta eteeni kerjäämään apuja, ja osoitin suuntaa, josta varis löytyi. Lähti jäljissäni takaisin ja lopulta koira juoksi jossain hornan  kuusessa syvällä metsässä, kunnes palasi takaisin häsläten kummankin mäen päällä, kiersi aluetta  kuin kissa kuumaa puuroa, mutta ei vaan suin surminkaan löytänyt kuopassa olevaa piiloraatoa. Lopulta se sattui niin lähelle, että sai hajun ja varis tuotiin minulle.

Seuraavan haun tein tasaisempaan märkään varpuhetteikköön, kävelin n. 20m ja heitin varikset eri suuntiin. Kumpikin variksista palautui minulle perusasentoon melko nopeasti, joskin toisen variksen löytyminen otti hiukan pidempään (taas palattiin heittokohtaan käymään... )Koira sinnikkäästi jäljesti jälkiäni, niin päätin vaihteeksi käyttää sitä hyväkseni hakualuetta pidentäen, ja tein n. 50m haun.Tämä haku oli selkeästi paras, ja varikset tuotiin todella nopeasti perusasentoon, vaikka olin heittänyt ne voimieni takaa metsään., ja väliä jälkeeni ja riistoihin oli jonkinverran.Neljännen haun tein lyhyehkönä melko avoimeen kuusikkoon, ja jälleen koira yritti jäljestää jälkiäni ennenkuin siirtyi hakuun.

Kanilla tein kaksi jälkeä. Ensimmäisellä kerralla kävelin kania laahaten n. 40m, ja jätin saadon kallion tyveen. Kävelin läheistä polkua pitkin takaisin, ja hain Ikaroksen jäljelle. Lähti hienosti seuraamaan kaninhajua, mutta teki koukkauksen poistumisjäljilleni, kunnes taas sai kanista vainun ja seurasi jälkeä. Otti kanin nopeasti suuhun ja palautti minulle. Ei nyt niin paha ottaen huomioon, että koira on aikaisemmin tehnyt vain kaksi jälkeä.

Toisen haun tein vaikeampaan maastoon, ja ensin koira ei löytänyt jälkeä, vaan meinasi lähteä huolimattomuuteni takia hakuun. Sai kuitenkin vainun ja kanin löytyminen/palautuminen ei tuottanut ongelmaa. 

Eli summa surum. Plussaa Ikaros saa siitä, että palautus toimii todella loistavasti, - vaikka onkin luovutuksessa hieman hätäinen. Riistaa ei kuitenkaan runnota tai pahemmin tiputella. Ainoa on se, että koira on hyvin maavainuinen ja mieluiten jäljestää, eikä täysin ymmärrä tehdä hakua. Myös osoittamani suunnan tajuaminen tuottaa vaikeuksia, mutta kun ns. heitän Ikarokselle suunnan niin se ymmärtää paremmin kuin pelkällä osoittamisella. Haku myös rasittaa nuoren herran pääkoppaa, ja treenin määrä ei pahemmin ylitä taipparien kuutta mahdollista hakua, koska sen jälkeen koiruus alkaa mennä sekaisin aivotyöskentelystä ja hommanhan pitää olla koiralle jossain määrin kivaa, että se sitä haluaa tehdä....

 (Random kuva, kun hämärässä metsässä ei saa oikein kuvaa)

Merikoira Yyterissä & riistat saapuivat

Viime päivinä ollaan käyty treenaamassa tokoa ulkoilmassa sekä  noutoa metsässä ja rannalla. Ikaros on kyllä metka otus, kun menee sivulla kontaktissa vaikka kaulaansa myöden vedessä - ja istuu vesipetona perusasennossa vaikka aallot lyövät päin naamaa. On se makkaran voima ihmeellinen, harmi ettei tullut hyvää kuvaa (eli kuvaa, jossa en näytä järkyttävältä levähirviöltä)

Alla vielä pieni pätkä, jonka mies kuvasi, kun kokeilin noutoa variksella ennen kuin löin harjoitusriistat pakkaseen. Suuri kiitos kasvattajalle, joka lähetti, kun nousi seinä vastaan riistanhankinnassa.

Ihan kivasti Ikaros varista haki perusasentoon, mutta vieraampi lokki oli koiran mielestä vähän kummallinen, ja siitä ei saanut otetta. yritti tuoda perusasentoon, mutta tiputti viereeni kolhaistessaan käänteessä kalikkaa jalkaani.( Ikaros pudotti pari kertaa muutenkin ja yritti kerran kantaa siivestä.) Mutta, olihan se nyt jäinenkin, että ei ihme kun ei muotoutunut suuhun sopivaksi.

(Emäntä rähjäinen juoksulenkin jälkeen)

Ukkosta ja pientä hakutreeniä metsässä

Olipa päivä! Ensin piti mennä koirapuistoon, mutta keskustassa muutimme mielemme, sillä tuomiopäivän pilvet roikkuivat jazzkaupungin päällä kiehuen kuin hornankattila. Arvelimme puistoreissun päättyvän lyhyeen, joten koirapuiston sijaan päätettiin mennä Hesburgeriin (loogista, eikö?) Porin Tiilimäen Hesburger on siinä kaupungin laidalla stadionin ja Porinmetsän vieressä. Aika avointa aluetta siis siinä lenkkeilymaaston lähellä. Hyvät näkyvät oli taivaalle.

Sillä aikaa, kun mieheke oli sisällä hakemassa ruokaa, odottelin minä Ikaroksen kanssa autossa ja seurailin kuinka Porinmetsän ja stadionin taakse lyövät salamat lähestyivät ja tuuli riepotti puita. Kuului vaan sellainen metallinen repeävä räjähtely ja maa tärisi. Osa salamoista löi jonnekin Porinmetsään luultavasti maahan asti, siltä ainakin näytti. Olisin mennyt Hesburgeriin turvaan, mutta oli koira mukana, enkä voinut jättää sitä yksin. Vaikka, Ikaros kylläkin lähinnä höhötti kiinnostuneena takapenkillä, ja itse olin se, joka oli hieman paniikissa.

Mies tuli autoon sopivasti juuri kun brutaali rankkasade alkoi, ja ajoimme parkkiksen perälle syömään, kun motarille ei uskaltanut lähteä. Ihan hyvä, ettei lähdetty, koska alkoikin sataa sormenpään kokoisia rakeita, ja koko auto heilui, kun pieni "kivisade" vähän "rapisi."katolla ja tuulilasia vasten. Seuraavaksi sitten ukkosen keskus saavuti meidät, ja vähemmän miellyttävästi salama löi jonnekin parkkipaikan perällä olevan kyltin taakse. Missä vaiheessa sain jonkun saamarin hysteriakohtauksen, ja aloin vaan huutaa, että mies ajaisi pois. Joten eikun motarille vaan. Mikä oli myös mielenkiintoinen kokemus, hyvä kun eteen näki. Päädyimmekin pysäämään ABC:n parkkikselle, ja odotimme, että vaakasuora sade lakkasi. 

Noormarkussa oli toinen myräkkä, joten käytännössä ajoimme vaan myrskystä toiseen, mutta ainakin kotona oli turvallinen olo. Mitä nyt kissat nököttivät iltaan asti sängyn alla.

***

Illalla kävimme sitten metsässä tekemässä hakua, ja huomasin taas asioita joita pitää parantaa. Yleensä nimittäin kävelen viemään damit, mutta tänään vaikeassa maastossa heitin osan matkaa ryteikköön. Ikaros sitten pysähtyi kohtaan, jossa olin suorittanut heiton, ja kääntyi hetken siinä haettuaan katsomaan minua "kyllä sinun haju on ennen vienyt perille!!!?" Voi kehveliä! Oli myös hieman hukassa, kun damit olivat maastossa, eivätkä polun varrella, ja tuli pari kertaa eräältä haulta takaisin, kun dami oli suoraan edessä olevan kiven takana. Yritti kyllä hakea, mutta kiersi aina kiven, eikä tajunnut katsoa sen ympäristöä. 

Eli nyt vaan polut hukkaan, ja lisää suoraa maastotreeniä. Tänään kyllä jokainen dami löytyi, ja palautui käteen, mutta ohjaajasta irtoaminen on edelleen haaste, jota pitää opettaa. Lopussa erästä damia ei löytänyt itse ennen kuin kävelin koiran kanssa 15m päähän siitä, ja osoitin suunnan. Ikaros ei myös eräässä haussa suostunut hyväksymään, että dami on osoittamassani suunnassa, kun ei sitä helposti löytänyt, vaan alkoi suorittaa hakua pitkin maita ja mantuja takanani ja sivullani. Ilmeisesti hakkualueen alamäen risukko oli erityisen vaikea haettava alue. Ja kieltämättä maasto oli silti kyllä aika vaikeaa, mäkeä, risukkoa ja damit näkymättömissä, että ei ihme että koiralla oli haastavaa, kun vaikeusaste oli ehkä liian suuri verrattuna entisiin "dami on polun päässä" harjoituksiin...

ps. Viralliset kuvaukset varattu 10.8. Muistin, viimekin.

Rantailua Yyterissä