Samanlaisia, mutta silti erilaisia...

Tulipa taas tänään todettua kuinka kaksi erilaista koiraa omistan. Kummatkin ovat helposti reagoivia ja vahtiviettisiä, ja sillä osastolla täysin samaa maata. Eli ulkona tilanne täytyy siis aina olla hallinnassa ja taluttajalla ei ole ns. vapaapäivää koirien kanssa tai syntyy mökäämistä. Ikaros nyt tosin pysyy hanskassa, eikä lähde yleensä perseilemään, vaikka lappalainen huutaisi hoosiannaa takana ja kuristaisi itseään remmiin. (Ensimmäinen ja viimeinen koira, jota annan muiden kuin itseni taluttaa ja hoitaa kasvuiässä)

Tänään sitten yleensä kotona nöyrä Tekla livahti kolmannen kerran tällä viikolla täysin surutta keittöön syömään kissanruokia, vaikka seisoin melkein vieressä. Täysin häikäilemätöntä!

Otin neiti lapinkoiraa niskasta kiinni ja aloin torua - enkä ehkä ihan hiljaakaan, oli sen verran sikamaista touhua. Sitten nappasin vielä käteen tyhjäksi hotkitun kanalautasen ja hoin hyi hyi hyi! Samassa tilanteessa Ikaros olisi ollut jo kusi sukassa ja vältellyt lautasia pari päivää, minkä vuoksi en sitä niin ikinä kurittaisikaan. Mutta, mitä tekee luupäinen lapinkoira? No alkaa innostua ja tintatat etujaloillaan, kun luulee minun tarjoavan sitä lautasta hänen ylhäisyydelleen...

Mitäpä siihen enää sanomaan, kun minkäänlainen palaute ei mene perille:D

Kuvasaastetta: