Friday, February 25, 2011

Kotona ollaan

Ohoh, ensimmäinen työpäivä oli ja meni. Työ vaikuttaa ihan mukavalta, ja perusideakin oli hyvin ymmärrettävissä. Eli olen määräaikainen projektiassistentti tilausvastuulain mukaisessa auditointiprojektissa. Muuta ei hirveästi varmaan saa kertoakaan.

Aamulla heräsin ennen kukonlaulua ehtiäkseni hoitaa elukat ja pystytin barrikaadit kissahuoneen ovelle. Yleensä Ikaros on tunnin-pari ollut kylppärissä, kun siellä se ei voi mitään syödä. Mutta, koko päiväksi ei koiraa voi jättää niin pieneen tilaan, joten Ikaros jäi olkkariin ja Tekla makkariin. Ikarokselle jätin yhteensä 11 lakananyyttiä, jonka poimuihin olin kätkenyt aamuruuan.Lisäksi heitin lattialle 3 purukenkää ja aktivointipallon. Puoliltapäivin anoppi tuli käymään, kusetti koirat ja katsoi että niillä on kaikki ok. Kauppareissun jälkeen hän kävi uudestaan ja sillä välillä Ikaros oli sontinut lattialle. Onneksi sentään ihan ulko-oven eteen, että oli ilmeisesti halunnut kuitenkin pihalle. Mutta, kaiken kaikkiaan kaikilla oli asiat hyvin. Kissatkin olivat kämpässä vapaita ja tyytyväisiä, kun Ikaros oli hypännyt patjan yli niiden oven auki - mutta ei itse ollut kissalaan päässyt. Teklan Ikaros oli kuitenkin vapauttanut ja matot oli juostu vinoon. Tänään taidamme hakea vauvaportin tai pari, että koirat pysyvät erillään. Nykuinen lipasto+pinnasängynpääty ei riitä - saavat sen aina liikumaan.





No comments:

Post a Comment