Sekalaisia kuulumisia

Kiirettä pitää. Olen nyt töissä kokopäiväisesti, ja aloitin viimein tutkintoon kuuluvan harjoittelun.
Ihmeellistä, miten äkkiä kaikki aika tuntuu kadonneen kuin se jokin Saharaan. Perjantaina jääkiekkomatsiin, launtaina ystävä tulee kaupunkiin ja sunnuntaina on Kankaanpäässä rhodesiankoirien juoksukisat. Eilen tulin töistä viideltä, koirat suoraan autoon ja parin tunnin keikka pellolle/lenkille. Sitten pari tuntia kotona hengailua ja siivoilua, ja taas nukkumaan ja aamulla töihin...

Ei siis jää paljoa aikaa blogiin tai kuvankäsittelyyn.

Mutta juu, piti kertomani, että on se Ikaros aika epeli:

Pientä flunssaa pukkaa talouden ihmisille, ja sinne tänne on ilmestynyt rytistettyjä nessuja. Yhden nenäliinamytyn olin sitten sohvalla istuessa heivannut takanreunukselle.

Ikaros maleksi olohuoneessa, ja totesin sille syystä tai toisesta "hae pallo" tarkoittaen kahta aktivointipalloa, jotka nurkissä pyörivät. Pallot oli kuitenkin kätketty huolella jonnekin piiloon päivän aikana, ja haahuiltuaan asunnossa tovin Ikaros nousi lopulta vasten takkaa ja huomasi sillä nököttävän paperitollon.Lopun voittekin varmaan arvata...

 Niin oli herra labradori iloinen ja ylpeä tarjoamastaan löydöstä, vaikka eipä se niistetty nessu nyt ole ihan sama asia kuin lelupallo. Ehkä se löydös vaan haisi omistajalta eniten tai jotain ja viehätti koiraa.

Toinen "palveluskoirailu" oli, kun pesukoneella hääräillessä kaipasin sukkaa. Totesin sitten Ikarokselle ohimennen"haeppa äiteelle sukka!" Koira laittoi toimeksi heti, juoksi eteiseen pyykkitelineelle, veti sieltä kaiken muun vaatteen joukosta mustan sukan ja toi minulle. En tiedä oliko sattumaa, koska myöhemmin kokeilin uudestaan, mutta ei osannut enää ottaa telineeltä sukkaa.

Mörköikäkin jatkuu edelleen, ja Ikaroksen inhokkilistalle ovat päässeet erityisesti puutarhatuolit - nuo pihalla tönöttävät paskiaiset. (Myös naapurin lasten polkuauto on erityisen hirvittävä, ja sille pitää käydä tasaisin väliajoin vähän uhoamass, ettei se keksi siirtyä meidän puolelle.)

Taannoin kentällä meitin suojelukoira pisti rähinäksi, kun pino puutarhatuoleja oli muuttanut harjoittelualueelle pönöttämään. Ikaros hyppi oikein kunnon sykäyksellä eteenpäin kahdella jalalla ja huusi kurkku suorana, kun huomasi tuolit n. 15m päässä. Huomio oli taattu, kentällä oli varmaan tunneilla 30 henkeä. Pistin koiran heti istumaan, kun se rauhoittui sen verran tuohtumuksestaan, että pystyi pyllyn maahan iskemään. Sitten kävin itse edeltä "halailemassa" tuolipinoa ja kutsuin koiran katsomaan kanssaolijoiden seuratessa näytöstämme.

Tuolintaputtelun jälkeen saatoimme unohtaa nuo katalat kamaluuden, joskin itse tunnilla, kahden minuutin  paikallaanmakuun aikana, Ikaros puhahteli tuohtuneena huultensä välistä  huomatessaan, että puutarhatuoli-invaasion seurauksena istuimia oli myös kauempana kentän laidalla uhkaavassa rivissä.

Ei silti pylly noussut kertaakaan kertaakaan ylös, vaikka mieli selvästi teki lähteä ajamaan tuolivihollisia huitsin nevadaan. Kunhan Ikaros vaan hytkyi ja pöhisi paikallaan, niin ettei meinannut itsellä enää pokka pitää.

On se murrosikäisen koiran elämä toisinaan niin vakavaa ja huumorintajutonta...