Ikaros on pilaaja

Pilaaja, siinä on nyt uusi lempinimi Ikarokselle. Mitään radikaalia ei silti ole tapahtunut, eikä hurtta ole mitään tärkeää koskaan varsinaisesti pilannut. Vitsiä on ehkä jopa vaikea selittää, mutta yritetään: pohjimmiltaan siis Ikaros on kiltti äidin poika, mutta sille nyt vaan sattuu aina vahinkoja , ja hurtan jälkeen jää vaan meteliä, ja höhötyksellä säestettyjä pilattuja asioita.

Tiedättekö sen ihmistyypin, jonka syvimpään olemukseen kuuluu sellainen hömelö hölmöily? Hölmöily joka on tahatonta ja vaaratonta, mutta aina kaikki mihin se heppu koskee, menee tavalla tai toisella muuten kuin suunniteltiin? Ikaros on juuri se tyyppi! Juuri se, jonka on pakko aina sekaantua ja olla mukana kaikessa, ja olla hellyyttävästi aina tiellä aiheuttamassa ongemia. 

Ainahan koirat tekevät ja tuhoavat asioita, ja en varsinaisesti välitä vaikka elukka söisi itsensä läpi seinästä. Seiniähän ne vaan on. Vähän väliä vaan tulee naurettua sitä, miten Ikaros on  aina keskellä onnettomia sattumia tai muuten vaan koirien versio Mr-Beanista. (Tekla taasen on Ikaroksen  täydellinen vastakohta, ja sille ei ikinä satu mitään eikä se tuhoa koskaan yhtikäs mitään.)

Tässä siis muutamia "Pilaajan" " pilaamia" asioita:

-yritän suoristaa mattoa. Mutta ihme ja kumma; Ikaros on aina sen maton päällä, mitä pitäisi liikuttaa, ja tietysti siirtyy aina väärän maton päälle sitä mukaa, kuin mattoja liikutan. Kuinkas muutenkaan, onhan se nyt mielenkiintoista, että mitäs se ihminen sille matolla tekee...

- kissa on syystä tai toisesta raahannut sydämmenpalan olohuoneen matolle ja tuijottaa sitä hyvin mietteliäänä. Niin, että söiskö vai eikö söis? Pian pilaaja maleksii makkarista ja kulkee kissan ohi nuuskien mattoa (lihasta jäänyt hajuvana ilmaan). Lihanpala ikääkuin sattuu nenän tielle ja katoaa yhdellä imaisulla ja huulen värähdyksellä parempiin suihin koiran jatkaessa puuhiaan. Kissa puolestaan jatkaa tuijottamista hetken tajuamatta, että koira tuli, söi, ja jatkoi matkaansa. Kissan päivä on pilalla.

- Pesen lattioita ja koira tulee näyttämään rengasta/köysilelua/sukkaa tai mahdollisesti kaikkia samaan aikaan - ja tiputtaa touhatessaan yhden tai kaikki löytönsä pesuvatiin lillumaan.  Sen jälkeen koiruus mahdollisesti yrittää noukkia aarteitaan vedestä ja kaataa samalla koko ämpärin. Hups, lattia on pesty, samalla myös koira ja ihminen!

- ihminen liikahtaa viikonloppuaamuna ja Ikaros nousee saman tein ylös alkaen vatkata hännällään iloisesti ovea tai sähköpatteria. Labradoriherätys tulee siis hyvissä ajoin, koska Pilaaja ei voi ymmärtää, ettei hiero hanuriaan päin patteria. Ja  - voi sitä täydellisen ilahtunutta höhötysilmettä, kun rumpu laulaa ja ihminen herää...

- Kissat leikkivät. Niillä on kivaa. Sitten Ikaros ja Ikaroksen kömpelö 30kg ruho loikkaa paikalle katsomaan lähemmin, että mitäs jee jee kivaa täällää tehdään ja voisko osallistua? Kissoilla ei olekan enää kivaa, ja ne katoavat kuin pieru saharaan mentaliteetilla pelaustautukoon Pilaajalta ken voi. Yleensä siinä vaiheessa Teklalla napsahtaa paimennusvietti päälle, se pomppaa ylös ja kaahottaa kissojen perään. Ja jälleen on kissojen päivä  pilalla...

- Unohdan piilottaa viimeisen vessanpaperirullan lähtiessäni töihin. No, ei se mitään, Pilaaja on hakenut sen ja pitänyt siitä huolta koooko päivän ja koristellut huomaavaisesti ansunnon ihan ihmisiä varten.

- jalat hikoaa joskus, mutta onneksi Ikaros on ajatellut sitäkin ja nakertanut kaikkiin aamukiiressä käteen osuviin sukkiin ilmastointiaukot! (Tästä ei kyllä olla ihan varmoja, koska kissatkin ovat joskus näiden sattumien lähistöllä...)

-  Ikaroksen päivärutiiniin kuuluu  kaataa kookas pyykkiteline - ja aina on pieni labradori yhtä yllättyneen näköisenä kaatuneen telineen edessä "oho, se meni nurin!" Kuis se nyt niin....

- Kerran pentuna Ikarokselle kävi sisäsiisteysvahinko: laitoin sille tuulipuvun, kun olimme menossa ulos. Huomasin kenkiä laittaessa, kuinka koiralla meni korvat luimuun ja se seisoi vaan paikallaan ahdistuneen oloisena. Sitten alkoi haista pissi ja sitä tiputteli pisaroina puvun alta kainaloista. Herra ei pystynyt enää pidättämään sitä 15 sekunttia, että oltaisiin päästy ulos ja lorautti pukunsa sisään tahrien koko mahansa ja rintansa pissiin. Voi nuorta rassua, ja sitten ihmisetkin nauroivat pikku pilaajan jekulle ja koira pääsi suihkuun, eikä pihalle.

Sellainen on ihana Pilaaja!

 

Kuvassa Peruuttava Ikaros pilaamassa potrettia. 

Omistajakin tosin osallistuu irvistyksellä!

Syksy on saapunut pellolle

Fotobomb

Yritin ottaa muotokuvaa koirista pellolla, ei tullut mitään:

Taas tuli liuta kuvia, joissa Ikaroksella on korvat luimussa tai se mulkoilee sivuilleen ja  näyttää muuten vaan siltä, että taivas tippuu niskaan ja pirut hyppii ympärillä.

Teklalla on nimittäin sen omasta mielestä maailman paras leikki, jonka nimi on "Ikaros on määrätty istumaan, joten hiivinpäs sen takana ja hyökkään lopulta niskaan."

Ikaros siis istuu yleensä paikallaan kuin tatti, mutta kokoajan sillä on kova pelko persiissä, että taustapiruileva jäyhä jököttäjä tulee niskaan. Raukka ei tiedä mitä tehdä:. Ihminen on käskenyt istua, mutta kun toinen tulee suurinpiirtein repimään korvasta, puree nenään ja lopuksi hyppää niskaan. Niinpä herra istuu korvat luikerossa.

Tänään sain sitten tallennettua klassikkotilanteen, jossa Tekla piruilee taustalla, ja tulee lopulta häiriköimään istumaan käskettyä Ikarosta - joka ei taas tiedä mitä tehdä. Ehdin sanoa onneksi "vapaa", ennen kuin Tekla hyppäsi niskaan.

Kuvasarja:

1. Jäyhä jököttäjä nauraa taustalla ja Ikaros haistelee ilmaa tietääkseen missäs se toinen nyt menee....

2. Oho, mikäs se siinä takana, Ikaros ei ole vielä huomannut...

3. O ou - nyt meni korvat luikeroon, "äiti auta - mitä mä teen - nyt se tuli. Pitääkö vielä istua!!!!"






                       (Hyvin kestää käskyn alla, vaikka toinen nuolee jo naamaa...mutta koville ottaa)


4. Tekla tuumaa, että HHÄHÄHÄHÄH, et varmaan istu siinä!!!!!!!! Puren nenään...

5. Ikaros on noussut ylös, mutta on edelleen epävarma - saako tästä nyt liikkua ihminen????

Sekalaisia kuulumisia

Kiirettä pitää. Olen nyt töissä kokopäiväisesti, ja aloitin viimein tutkintoon kuuluvan harjoittelun.
Ihmeellistä, miten äkkiä kaikki aika tuntuu kadonneen kuin se jokin Saharaan. Perjantaina jääkiekkomatsiin, launtaina ystävä tulee kaupunkiin ja sunnuntaina on Kankaanpäässä rhodesiankoirien juoksukisat. Eilen tulin töistä viideltä, koirat suoraan autoon ja parin tunnin keikka pellolle/lenkille. Sitten pari tuntia kotona hengailua ja siivoilua, ja taas nukkumaan ja aamulla töihin...

Ei siis jää paljoa aikaa blogiin tai kuvankäsittelyyn.

Mutta juu, piti kertomani, että on se Ikaros aika epeli:

Pientä flunssaa pukkaa talouden ihmisille, ja sinne tänne on ilmestynyt rytistettyjä nessuja. Yhden nenäliinamytyn olin sitten sohvalla istuessa heivannut takanreunukselle.

Ikaros maleksi olohuoneessa, ja totesin sille syystä tai toisesta "hae pallo" tarkoittaen kahta aktivointipalloa, jotka nurkissä pyörivät. Pallot oli kuitenkin kätketty huolella jonnekin piiloon päivän aikana, ja haahuiltuaan asunnossa tovin Ikaros nousi lopulta vasten takkaa ja huomasi sillä nököttävän paperitollon.Lopun voittekin varmaan arvata...

 Niin oli herra labradori iloinen ja ylpeä tarjoamastaan löydöstä, vaikka eipä se niistetty nessu nyt ole ihan sama asia kuin lelupallo. Ehkä se löydös vaan haisi omistajalta eniten tai jotain ja viehätti koiraa.

Toinen "palveluskoirailu" oli, kun pesukoneella hääräillessä kaipasin sukkaa. Totesin sitten Ikarokselle ohimennen"haeppa äiteelle sukka!" Koira laittoi toimeksi heti, juoksi eteiseen pyykkitelineelle, veti sieltä kaiken muun vaatteen joukosta mustan sukan ja toi minulle. En tiedä oliko sattumaa, koska myöhemmin kokeilin uudestaan, mutta ei osannut enää ottaa telineeltä sukkaa.

Mörköikäkin jatkuu edelleen, ja Ikaroksen inhokkilistalle ovat päässeet erityisesti puutarhatuolit - nuo pihalla tönöttävät paskiaiset. (Myös naapurin lasten polkuauto on erityisen hirvittävä, ja sille pitää käydä tasaisin väliajoin vähän uhoamass, ettei se keksi siirtyä meidän puolelle.)

Taannoin kentällä meitin suojelukoira pisti rähinäksi, kun pino puutarhatuoleja oli muuttanut harjoittelualueelle pönöttämään. Ikaros hyppi oikein kunnon sykäyksellä eteenpäin kahdella jalalla ja huusi kurkku suorana, kun huomasi tuolit n. 15m päässä. Huomio oli taattu, kentällä oli varmaan tunneilla 30 henkeä. Pistin koiran heti istumaan, kun se rauhoittui sen verran tuohtumuksestaan, että pystyi pyllyn maahan iskemään. Sitten kävin itse edeltä "halailemassa" tuolipinoa ja kutsuin koiran katsomaan kanssaolijoiden seuratessa näytöstämme.

Tuolintaputtelun jälkeen saatoimme unohtaa nuo katalat kamaluuden, joskin itse tunnilla, kahden minuutin  paikallaanmakuun aikana, Ikaros puhahteli tuohtuneena huultensä välistä  huomatessaan, että puutarhatuoli-invaasion seurauksena istuimia oli myös kauempana kentän laidalla uhkaavassa rivissä.

Ei silti pylly noussut kertaakaan kertaakaan ylös, vaikka mieli selvästi teki lähteä ajamaan tuolivihollisia huitsin nevadaan. Kunhan Ikaros vaan hytkyi ja pöhisi paikallaan, niin ettei meinannut itsellä enää pokka pitää.

On se murrosikäisen koiran elämä toisinaan niin vakavaa ja huumorintajutonta...