Pentumiitissä

Pentumiitissä oli eilen kovin pientä porukkaa verrattuna siihen, kun paikalla oli isoja juoksijarotuja ja berniä yms. Nyt paikalla oli bullterrieri, bostoninterrieri, kaksi kääpiösnautseria, pinseri, mitteli, saksanpaimenkoira ja beagle. Oli todella mukavat pentupainit ja Ikaroskin oikein juoksi pitkin nurmikkoa kuperkeikkaa vetäen. Harmi, että kaikki hullujuoksukuvat ovat epätarkkoja...

kaikki KUVAT (siellä lopussa)

Hölmöläisten perheessä vol. 1

Voi järkky, mikä yö taas. Menin pahaa-aavistamattomana nukkumaan patjalle Ikaroksen kanssa, kun mieheke joutuu olemaan töissä tosi intensiivisellä menolla, ja hänen pitää saada nukuttua.  (Mitään softia ei kasata väsyneenä.) Yleensä Iksu kömpii patjalle jalkopäähän ja möyrii seinän ja selkäni välissä pitkin yötä ylemmäs. Aamulla se kiipeää ylitseni ja käpertyy kainaloon tuhisemaan ja herättää minut lopulta kiekaisemalla korvaani, kun kuulee kellon soivan makkarissa. Sitten saan labradoripusun ja karvainen kaveri vallan sekoaa ilosta, kun ihmiset ovat heränneet.

Tänä yönä heräsin kuitenkin aivan muuhun kuin labradorihyökkäykseen. Havahduin siihen, että suuni on kuiva, ja kieli ei liikkunut kunnolla. Pomppasin ylös ja ryntäsin maistellen peilin eteen. Oi, kyllä vain: koko kielen alaosa peitteineen oli turvonnut järjettömästi, ja näin valkoisen juovan. Aloin saman tien hyperventiloida; jos on jotain, mitä pelkään, niin tulehdusharjanteet! Viimeksi, kun vuosia sitten heräsin vähän samaan tapaan yöllä painajaiseen ja kummallisiin tuntemuksiin, ja juoksin peilin eteen, niin alakropassani meni n. 15cm pitkä valkoinen tulehdusjuova.

Tulehdukset tovat viholliseni: Lapsena  kissani puri kättäni, kun yritin ottaa sitä pois puskasta, johon toinen kolli oli merkannut. Käsi tulehtui ja turposi todella nopeasti ja pahasti, niin että sormet koskettivat toisiaan ja nahka meinasi "revetä." Homma hoitui silloin antibiooteilla, ja pieniä jännevaurioita lukuunottamatta ei jäänyt merkkiäkään tulehduksesta. Jokunen vuosi sitten oli se todella paha ja ikävä tulehdus, joka vei hetkeksi liikuntakykyni. En kylläkään ole ikinä flunssassa tai oksennustaudissa, ja antibiootteja olen tavinnut ennen paria viime vuotta lapsena yhteen korvatulehdukseen ja käteeni. Mutta, jos infektio pääsee syntymään, niin se etenee nopeasti ja laajaksi.

Mieheke, jonka piti saada nukkua rauhassa oli varmasti hyvin onnellinen, kun allekirjoittanut ryntäsi yöllä hysteerisenä makkariin rääkymään: "näytä mulle suusi, että näen mikä on normaalia!!!!!!!?????" Mieheke taisi hetken luulla, että se näki unta, koska miksi kukaan täysijärkinen ryntäisi keskellä yötä makkariin nähdäkseen hänen suuhunsa normaaliuden määrittämiseksi. Hmmmm. Kyllä sieltä vähän jotain huvittunutta sympatiaa herui, kun se kuuli miten puhuin räkien kuin repesorsa ja suussa vilkkui palloksi turvonneet kielenpeitteet. Mieheke sai sitten onneksi rauhoitumaan, otin buranan ja menin nukkumaan. Tai no - Minttu nukkui itsepintaisesti päälläni hurisemassa, että eipä sitä unta niin kovasti tullut saatua..

Toivoin, että aamulla uni olisi tehnyt mömmöjen kanssa tehtävänsä ja kaamea turvotus olisi poissa. Mutta ei se vaan ollut. Mitä vielä...Soitin sitten viereiselle terveysasemalle, että nyt olisi tämmöinen pikkujuttu, että  kieli turpoaa ja naama puutuu. Armo kävi, ja sain päivystyajan hoono soomi lääkärille parin tunnin päähän.

Tietysti turvotus lähti sitten laskemaan ja naamakin lakkasi puutumasta niin pahoin. Ja lääkäriin päästessä ongelma oli lieventynyt niin, ettei sitä enää nähnyt kuin vähäisenä turvotuksena, punoituksena ja valkoisina juovina. Arvauskeskuksen lääkärin mielestä kyse ei edes ollut viisaudenhampaasta tai mistään tulehduksesta, vaan hän antoi histamiinireseptin ja käski syödä kuurin sitä. Itse veikkaan mandariinejä - olen nimittäin syönyt niitä viimepäivinä aivan tolkuttomasti, ja sitrushedelmät taitavat olla aika allergisoivia.

En silti ole vielä täysin vakuuttunut, että kyseessä ei olisi tulehdus. Luottamukseni arvauskeskuksiin on nolla. Silloin vuosia sitten kun menin käymään lääkärissä, niin arvaustohtorin mielestä mitään lääkkeitä ei tarvittu. Tapahtui "virhediagnoosi", jolla oli epämukavat seuraukset. Parin päivän päästä tulin takaisin,  homma oli levinnyt käsiin ja lähdin suoraan kirurgiselle analysoitavaksi. Terveyskeskuslääkäri edustaa minulle ihmistä, jonka tehtävänä on määrätä flunssapotilaille hoivaa ja plaseboa. Jos on vähänkin kummallisempi vaiva, niin se on luulotautia se. Tai sitten arvataan jokin vaiva paremmin tutkimatta ja luotetaan todennäköisyyksiin resurssipulan takia.

Niin, että tälläistä tälläkertaa...

Vaihteeksi Teklan poseerausta:

Teurasjätteen kotiutuminen

Kennelrehun auto sitten tuli ja meni. Lähitienoon koiraihmiset vaelsivat illan pimeydessä paikalle hyvissä ajoin, mutta kylmäauto sen sijaan saapui vasta aikataulussa mainitun poislähtöajan jälkeen. Siinä sitten kun puolisen tuntia istui autossa odottamassa näpit jäässä, niin eipä ollut muuta tekemistä, kuin kytätä muiden parkkipaikallaolijoiden puuhia: Viereissessä autossa oli joku vasikan kokoinen koira pelkääjän paikalla viihdyttämässä kuskia, ja koko auto heilui aina kun valtava hurtta päätti käväistä takapenkillä perse omistajan naamaa viistäen. Toiselle puolelle taasen ajoi paku, josta purkautui ulos irtolaisina seefferi ja gorgi. Hyvin oli koirat koulutettu, eivät lähteneet minnekään, mikä oli sinänsä hyvä, koska vieressä on motari ja kylän läpikulkutie.  Koirat leikitettiin ja sen jälkeen ne istuivat pakun aukinaisessa takaosassa kun omistaja kennelrehun tullessa haki tilauksensa. Killittivät siinä kiltisti kuin pyhät lampaat, vaikka vähän hirvitti peruuttaa siitä avonaisen takaosan ohitse.

Pieni kateellinen osa minusta halusi puuskahtaa, että pitääkö tuonkin tulla lesoamaan hyvin opetetuilla koirillaan, mokomakin. Kenties kuitenkin pitäisi sen sijaan olla onnellinen, että kylässä asuu edes yksi, jonka koirat käyttäytyvät yhteiskuntakelpoisesti. Vastakkaisia esimerkkejä on nähty riittämiin. Suosikkini on naapuruston suursnautseri, joka lenkittää mielellään itse itseään pitkin pyöräteitä.

Mut juu. Kennelrehun auto sitten saapui paikalle, ja yllättäen autoissaan odottamista kiroilleilla ihmisillä ei enää ollutkaan mikään kiire lihatiskille. Ovet aukenivat kuin hidastetussa filmissä ja päät kääntyilivät kaikkien pohtiessa kuka tohtii mennä ensin. Ja, kun ensimmäinen uskalsi ottaa röyhkeimmän viitan harteilleen, niin porukka alkoi empien vaeltaa kuin zombilauma kohti rekkaa. Lihaa, lihaaa!!!

Kurvasin jonoon neljänneksi, koska rakkoni oli sitä mieltä, että jos lihaa ei ala sataa syliin piakkoin, niin pitää valita oman ja lehmänrakon välillä. Väkeä kyllä olikin sen verran, että jos olisin jäänyt kilttiin suomalaiseen tapaan odottelemaan, niin olisin saanut kusta kintuilleni. Taitaa kyllä Kennelrehu olla suosittu, kun meidä tuppukylkässäin asiakkaita taisi olla ainakin 15kpl.

Tilasin siis broilerinsiipiä, kauloja ja naudan rustoja. Yhteensä tavaraa oli hiukan yli 20kg, ja se mahtui juuri ja juuri pakkaseen. Joskin sen sinne saaminen olikin oma lukunsa, koska moottorisahan ja kirveen puuttuessa tavaran piti antaa hieman sulaa - ja sitten sain kynsiä laatat paloiksi. Toimituksen jälkeen keittiössä oli kaikialla sulanutta verta, ja näky oli melkoinen. Ehdoton lempihetkeni oli se, kun laattaa murtaessa hiuksiini ja naamaani lensi jääverta. Löytyipä roiskeita jääkaapin ovestakin...

Osa meni jääkaappiin ja osan laitoin heti sulamaan. Ehdin vielä illalla antaa Teklalle broilerinsiiven ja syötin sen sille toisesta päästä kiinni pitäen. Se on aina ollut ahne, mutta sen verran sillä on itsehillintää, että se pureskelee tavaran nätisti. Ymmärsi myös nopeasti, että ruoka pitää purra, kun kehuin sitä pureskelusta. Ikaroskin sai yhden siiven, mutta sen suoritus oli melkoista settiä, enkä tiedä tuleeko sen siivensyönnistä ikinä mitään. Hyvä, ettei siltä silmät tippuneet päästä, kun se yritti pää täristen imuroida siipeä kokonaisena kitusiinsa...

Luonnon jalokivet

Jos mietin itseäni vuodenaikaihmisenä ja valokuvausta, niin suosikkihetkeki on aamuhärmä syksyllä. Aamu ja ilta ovat kauniita aina, mutta syksyisin värikkäät lehden jäätyvät ja aurinko hileen kimaltamaan. Siinä on sitä jotain, ja valokuvauksellisesti tuo hetki on myös mitä loistavin, kun suurinpiirtein automaattiasetuksilla saa hyvää jälkeä.

 

Takapihalla

Metsänretkellä

Käytiin (minä, koirat ja miehekkeen porukat) metsästutkimuslaitoksen poluilla kosken varrella ihastelemassa maisemia. Koirat saivat juosta vapaana ja nauttia menosta ja meiningistä.Ikaroksesta en saanut hyviä kuvia, kun tuo musta nuttu ylivalottaa kaikki kuvat tosi herkästi.

No, mutta oli kyllä väsynyttä sakkia tämän 6km metsälenkin jälkeen:)